Kävelin pitkin koulun käytävää ja aloin panikoimaan. Tiesin mitä samaan aikaan tapahtuu toisaalla. Mummoni syntysijoilla. Kuvitelmissa se tapahtui täälläkin. Jotain asioita en osaa ymmärtää. Syntyy vaan ajatus varhaisen tuen tärkeydestä. Omasta ammatinvalinnasta ja mahdollisuuksistani pyrkiä auttamaan.
Ei tee mieli kirjoittaa enempää. Lähetän voimavaloa maailmaan. Ulottukoon sen säteistä lohdutusta mahdollisimman monelle.
Hiljaa kuiskaan myös toiveeni: Ei enää. Ei missään. Ei kenellekään.
Bongaa pihalintuja ensi viikonloppuna
9 tuntia sitten
1 kommentti:
Yhdyn tähän. Me pidettiin tänään hiljainen hetki töissä kesken palaverin. Enempää ei kai pieni ihminen voi tehdä kuin muistaa ja katsoa, että tekee omalta osaltaan niin paljon hyvää lapsille ja nuorille ettei ainakaan yhdenkään heistä tarvitsi koskaan kokea olevansa niin yksin, että täytyy tappaa joku toinen ja itsensä huomion saamiseksi hätäänsä.
Voimaa ja valoa siis kaikille myös minun puolestani. Älkää menettäkö toivoanne paremmasta maailmasta, vaikka joskus se niin kovin vaikeaa onkin.
Lähetä kommentti