tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kylvöä


Kevät on selkeästi täällä! Ajattelen vain erilaisia kasveja ja puita. Tänään sain hieman helpotusta kun alku ja juuri kaupan tilaus vihdoin ja viimein tuli. Pistimme siemenet heti tyttären kanssa multiin ja samalla vaihdoin multia myös vanhoihin kukkasiin. Nyt vaan odotellaan. Ruukuissa on kanelibasilikaa, punalehtistä basilikaa, timjamia, salviaa sekä keijunmekkoja.

Haaveissa olisi myös viljelypalsta. Sinne tulee ainakin kesäkurpitsaa mitä tilauksessa tuli myös kahta eri laatua. Ja lisää yrttejä, ehkä tomaattia, perunaa, porkkanaa... Saas nähdä.

Sulais jo kaikki lumet pois ja tulis se kesä. Sitten päästään ehkä myös näistä pitkäaikaisista flunssista, joista yksi nytkin kuumentaa tytärtä ja koettaa viedä hänen äänen.


No ainakin äitee sai luettua loppuun Sara Gruen:Vettä Elefanteille. Suosittelen. En malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin pääsin loppuun. Hieno kuvaus niin vanhuudesta kuin nuoruudestakin.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Oravat


Pääsin tänään kokeilemaan erästä kauan katseltua kiipeilypuuta. Se oli niin hieno kuin näyttikin. Tytär katseli kun kiipesin puuhun ja totesi: "Äitistä tuli ovara!" Ja pääsihän se pikkuoravakin kokeilemaan puussa istumista. Pitäis löytää vielä puita, joiden kiipeilyoksat olisivat tarpeeksi alhaalla myös hänelle. Nyt kuvat napannut mummi sai toimia kiipeilyapuna.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Töissä



Oi mitä päiviä töissä. Käytiin tällä viikolla kukkuloilla nauttimassa vauhdin hurmaa ja kevään lämmittävää aurinkoa. Harmi kun ei ollut kunnon kameraa mukana, maisemat ja ilmeet olivat loistavia! Kamerakänny on niin surkea, että jokaisessa kuvassa sävyt heittelee suuntaan ja toiseen, mutta pakko oli ottaa muistoksi hyvistä fiiliksistä edes muutama kuva.

Myös varjoteatteriprokkis on edennyt töissä hyvin. Viikon aikana lapset ovat tehneet hahmoja ja tänään teimme kuvakäsikirjoituksia ja ryhmät saivat harjoitella esityksiä. Huomenna esitetään toisillemme. Tänään saamien maistiaisien perusteella tulee huikeita tarinoita!

Huomenna herättelen vielä lumimaisemaan piilottamani karhun, jota lapset ovat saaneet hangen alta kurkistella. Eräs lapsi laittoi tänään pesän eteen karhulle piirtämänsä hunajapurkin herättelemään tuoksuillaan. Saapa nähdä tuleeko perässä vielä poikanenkin. Eräs eskari informoi minua, että karhut synnyttävät talven aikana poikasen.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Aamusta iltaan liikkeellä

Tämän viikko meni puuhatessa. Päiväkodilla päivällä varjoteatteriprokkis ja illat taidemuotoja harrastamassa täällä. Ei ole ehtinyt muuta. Mukavan kiireistä, ylikierroksilla yhä...

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kolme vuotta sitten


Kolme vuotta sitten minusta tuli äiti.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Selfpotrait Tuesday ja kasvamisen vaikeudesta



Tänään minulle ilmaistiin 4 vuotiaan lapsen suusta, että: "Minä en halua kasvaa aikuiseksi!" Myöhemmin jäin miettimään tuota lapsen toteamaa. Mietin, että jos haluaisin tehdä aikuisuudesta houkuttelevan ja kiinnostavan tavoitteen, niin mitä minä siitä mainostaisin.

Voisin sanoa, että aikuisena sinustakin voi tulla vanhempi ja sinullakin voi olla tuollaisia yhtä ihania lapsia kuin sinä olet. Mutta entä jos lapsen elämä on jo pienestä saakka sisältänyt murhetta ja tuskaa ja vaikeita ratkaisuja. Tai jos suhteet omiin vanhempiin eivät ole kunnossa. Onko vanhemmuus edes asia, johon lapsi haluaisi pyrkiä? Vanhemmuus pitää sisällään paljon vastuuta. Mutta vastuu on raskasta ja siihen kuuluu vaativia päätöksiä, ilman oikeita tai vääriä vaihtoehtoja.

Entä muut yleisimmät aikuisuuden tavoitteet: koulutus, ura, raha ja materiaali, jota sillä saa. Olisiko lapselle aikuisuudessa tavoiteltavaa se, että sitten saa itse päättää millaisia leluja itselleen ostaa ja kuinka paljon herkkuja mässää? Että saa isoimman auton ja talon ja kauneimmat mekot ja timantit. Kunhan ensin on käyttänyt useamman vuoden ja suurimman osan vapaa-ajastaan puurtaen opiskeluiden ja sen jälkeen töiden haasteissa.

En haluaisi mainostaa mitään näistä. Haluaisin sanoa, aikuisuus on suuri seikkailu. Sinä saat olla sen sankari. Sinä saat etsiä ja oppia erilaisia tapoja tehdä asioita ja elää tätä elämää. Sinä voit valita niistä ne tavat mitkä tekevät sinusta onnellisen ihmisen. Matkallasi tulee olemaan vaikeita hetkiä, mutta sinulla on mahdollisuus kääntää vaikeudet hyväksesi. Koettelemusten kautta sinä löydät asioita, joiden puolesta olet valmis tekemään kaikkesi. Löydät sen mikä sinun elämässäsi on tärkeintä, arvokkainta ja rakastettavinta. Älä ummista silmiäsi siltä löydöltä, vaan tee kaikkesi pitääksesi siitä kiinni. Sillä moni asia tässä maailmassa on katoavaista, mutta sisälläsi asuva onni on ikuista. Jos osaat huolehtia siitä.

Tom Waitsin sanoin ja sävelin:

"I have all of life's treasures
And they are fine and they are good
They remind me that houses
Are just made of wood
What makes a house grand
Ain't the roof or the doors
If there's love in a house
It's a palace for sure
Without love...
It ain't nothin but a house
A house where nobody lives"

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Satuilua

" Olipa kerran pikku karhu, joka oli oikeassa ja sitten se avasi luukun ja tämän narun ja vei sen kotiluolaansa. Sitten se söi ja pikku karhu ei saanut unta. Tämä oli sitten pikku karhulle ja iso karhulle."



"Oli Iso karhu. Iso karhu oli matkalla Helsinkiin. Sen ajassa kellotti oli viisi. Iso karhu ja pikku karhu olivat matkalla. Ajassa oli semmoinen hieno kortti. Luetaanko vielä kirja? Selvähän se."



"Olipa kerran pieni pesä ja lintu. Olipa pieni lintu, joka oli pesässä. Sen takia tässä oli krokotiili. Oli tullut katsomaan. Ajassani oli lintu."



Kaikki sadut satuili "Villimiini", ihan kohta 3 vuotta

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Palautus osoitetaan noidalle



Parahin Noita

Sinulta on karannut nuoli. Pyydystin sen huomaamattani eilen, mutta en oikein välitä sen seurasta. Se tahtoo sitoa minut sohvaan kiinni ja taivuttelee selkääni kumaraan kävellessäni. Luulen etten oikein tiedä miten tuota nuolta tulisi käsitellä. Olisitko siis niin ystävällinen, että kertoisit minne nuolen voi palauttaa? Laittaisin sen mielelläni samantien matkaan kotia kohden.

Ystävällisin terveisin: M