Ajatuspolkuja

Lauantaiaamu oli haikea. Syy saattoi olla edellinen kosteahkoa ilta. Kävellessäni leikkipuistosta lasta pulkassa perässä vetäen tuli mieleen päätöksiä, joita syntyy juuri tuossa henkilökohtaisen sateisessa tilassa.

Näin hyvät unet nukkuneenakaan päätökset eivät tunnu typeriltä, joskin suurin valaistuksen hetki alkaa jo hämärtyä. Siksipä ajatukset pitää kirjata ylös ennen kuin ne katoavat kokonaan luovuttamisen unhoitukseen. Päätökset:

1. Panostan tyttäreeni yhä enemmän!

Tytär on aloittanut kasvun normaalin yhteiskunnan jäseneksi. Näen että tätä tietä kulkien hänestä tulee varmasti kelpo kansalainen. Silti korviini särähtää aina silloin tällöin tyttäreni suurina totuuksina pitämät lausahdukset esimerkiksi: "Sisällä ei saa hyppiä" tai "puihin ei saa kiivetä". Miksi ihmeessä ei saisi?

Puihin kiipeäminen on paitsi todella hauskaa, jännittävää ja mielikuvitusta rikastuttavaa, myös fyysisesti kehittävää. Lapsuuteni parhaimpia leikkejä olen saanut aikaiseksi mummolan pihakoivussa, joka muuntautui kodista avaruusraketiksi ja autosta kehtolinnaksi.

Ja miksi ihmeessä ei sisällä saisi hyppiä? Mitä se häiritsee? Meillä saa pomppia sisällä, sängylläkin.

Panostaminen tyttäreen tarkoittaa siis perushoidon ja leikin lisäksi silmien avaamista ja seikkailuihin lähtemistä yhdessä.

2. Aion panostaa taiteen tekemiseen.

Aikaa tuntuu olevan aina liian vähän. Mutta jostain syystä sitä voi tuhlata suurissa määrin tietokoneen (tai joillain myös television) edessä nököttämiseen. Aion vähentää passivoivan median ihannointia ja alkaa tuumasta toimeen.

3. Aion panostaa opiskeluun

Viikon päästä olen aloittamassa työharjoittelun dementikkojen parissa. Koska olen aiemminkin tehnyt töitä dementikkojen kanssa, ajattelin nostaa haasteita korkeammalle. Ideana on saada mummelit ja papat tekemään yhdessä jokin isompi projekti, ehkä varjoteatteriesitys.

Opiskeluun aion panostaa myös oppisopimuskoulutuksen ulkopuolissa asioissa. Läjä ajatusta kehittävää kirjallisuutta odottaa yöpöydällä vuoroaan.

4. Lopetan eron jälkeisen hunninkokauden tähän.

Sain siitä sen mitä sillä oli annettavaa ja nyt kokemuksista ja uusista tuumista viisastuneena jatkan etsintääni toisella tapaa. Pidän kiinni hyvistä oivalluksista, luovun vanhoista huonoista tavoista.




Viime päivinä olen myös pohtinut sosiaalisen pääoman käsitettä. Sosiaalisen pääoman käsitteen on tuonut esiin herra nimeltä Robert D. Putnam. Hänen puheistaan minua kiinnostaa se kuinka hän näkee yhteisöllisyyden voimavarana ja ihmisen terveyttä edistävänä toimintana. "Sosiaalisen pääoman ydin on luottamus ja luottamuksenarvoisuus. Se koostuu kahdesta elementistä, kyvystä sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ja vastavuoroisuutta säätelevistä normeista."

Sosiaalisen pääoman sanotaan johtavan hyvinvoivaan yhteisöön: Siellä missä sosiaalista pääomaa löytyy, ihmiset ovat terveempiä ja sanovat olevansa onnellisempia. Yhteiskunnalliset asiat on hoidettu hyvin ja epäkohtiin puututaan. Ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja vuorovaikutteisessa yhteistyössä koko yhteisö kehittyy jokaista ihmistä paremmin palvelevaksi.

Mielenkiintoinen seikka oli että amerikkalaista yhteiskuntaa tutkiessaan Putnam on nähnyt kaksi syytä sosiaalisen pääoman hupenemiseen. Ne olivat työmatkoihin kuluva aika ja television ääressä kulutettu aika. Nämä vievät yhteensä 3-5 tuntiin vuorokaudessa pois ajasta jonka voisi viettää perheen, ystävien tai yhteisötoiminnan parissa. Myös sodanjälkeistä sukupolvea pidetään syynä yhteisöllisyyden vähemiseen, sillä he luopuivat vanhempiensa yhteisöllisyydestä ja alkoivat keskittymään itseensä. Suomessakin on havaittu että sosiaalinen pääoma on vähentynyt 1960-luvulta alkaen tasaisesti.

Putnam on koonnut better together sivustolle 150 tapaa kehittää omaa ja yhteisön sosiaalista pääomaa. Osa on jenkkikulttuuriin vahvasti sidonnaisia, mutta herättää silti ajatuksia. Siitäpä tutustumaan aiheeseen ja keinoihin tehdä elämästämme parempaa.

better together