sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Taistoon kulttuuritoiminnan säilyttämiseksi

Kotokaupungissani ollaan innokkaasti säästämässä rahaa kaikesta mahdollisesta. Tällä hetkellä väristyksiä on aiheuttanut kaupungin halu vetää pois rahoituksensa osalta kulttuuritoimijoista eli kulttuuriosuuskunta G-voimalta ja tanssin aluekeskus Roudalta.

Ihmetyttää tämä lyhytkatseinen politikointi. Samaan aikaan kun puhutaan siitä, kuinka nuorilla on paha olla ja heidän jaksamistaan pitäisi tukea entistä enemmän, koetetaan kaupungissani säästää juuri sellaisesta kohteesta, joka omalta osaltaan ennaltaehkäisee sekä auttaa purkamaan nuorten pahoinvointia.

Esimerkiksi Routa sai Suomen Kulttuurirahastolta hankerahoituksen Kainuussa toteutettavaan Ydin hankkeeseen, jonka "tavoitteena on vahvistaa nuorten kokonaisvaltaista kasvua, edistää nuorten hyvinvointia, tukea toiset huomioon ottavia käyttäytymismuotoja ja toimintatapoja sekä nuorten sosiaalisten avujen kehittymistä. Erityisen tärkeää on nuoren kokonaisvaltainen kohtaaminen ja ihmisyyden arvostaminen. " Ydin hanke on alkanut toimimaan loistavasti ja saanut jo julkisuutta valtakunnan televisiossakin.

Myös G-voiman toiminta on monipuolista ja pitää sisällään mm. Kajaanin harrastajateatterin, joka on yksi arvostetuimpia harrastelijateatteriryhmiä Suomessa.

Molemmat toimijat ovat olleet mukana tekemässä myös aiemminkin postaamaani Kekri-juhlaa, joka sai tuhansittain kaupunkilaisia kokoontumaan yhteen. Moista yhteisöllisyyttä ei markkinakadun ja runoviikon lisäksi tässä kaupungissa usein kohtaakaan.

Vaikka Routa ja G-voima ovatkin saaneet kaupungin ulkopuolista rahoitusta, niiden ehtona on kaupungin pysyvä tuki. Jos tuki vedetään pois, toiminta uhkaa loppua kokonaan!

Vetoankin kaikkia kulttuurista kiinnostuneita kotipaikkakunnasta riippumatta tukemaan taistoa kulttuuritoiminnan säilyttämiseksi Kajaanissa kirjoittamalla nimensä adressiin:

http://www.adressit.com/kajaanikulttuuri


Kiitos!

lauantai 22. marraskuuta 2008

Keskustelua



- Äiti ajattelee.
- Niin ajattelen.
- Mitä äiti ajattelee?
- No äiti ajattelee, että syötköhän sinä aamupuuron vai et.
- Syön. Mitä muuta äiti ajattelee?
- No äiti ajattelee, että minä rakastan sinua tosi paljon.
- Ketä muuta äiti rakastaa?
- No Ulpua ja mummia ja ukkia.
- Minäkin rakastan.

- Äiti, sinä olet aikuinen.
- Niin ja sinä olet lapsi.
- En minä ole lapsi, minä olen iso tyttö. Onko äiti iso tyttö?
- No on kai se äiti iso tyttö.



Mummolan kätköistä löytyi loppuraskausaikana tehty suherrus. Siinä tyär on vasta tulollaan.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Oma napa





-Kato äiti mitä täällä on?
- No katsos, sehän on napa. Mistäs se löytyi?
- Se löytyi tuosta lattialta, minä pistin sen siitä oikeaan paikkaan takaisin.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Sumuista haparointia

Syksyn aikana elossa on tapahtunut paljon isoja muutoksia, joita olen koettanut jäsentää sisäisessä maailmassani. Olo on suurimman osan aikaa kuin haparoisi eteenpäin sumussa, järjen ja tunteiden taistellessa toisiaan vastaan. Tasapainoa etsiessä tuntuu kuitenkin löytyvän paljon ajatuksia, myös muusta maailmasta.

Tosin ulkopuolisenkin maailman uutiset aiheuttavat hämmennystä ja ärtymystä. Viime aikoina ilmastonmuutos on vallannut alaa useammassakin uutisoinnissa. On pohdittu kuinka päästöjä saataisiin vähennettyä maailmanlaajuisesti ja paikallisesti on keskusteltu siitä kuinka se vaikuttaa maanviljelyyn ja metsätalouteen.

Jälleen kerran testasin itseäni, tällä kertaa Hesarin hiilijalanjälki-testillä. Sen mukaan minun jalanjälkeni olisi 4398 kg c02. Suurin osa tulee kulutuksesta (69%) ja ruuasta (17%). Jätteistä tuli 14%, mutta liikenne ja asuminen olivat kohdallani 0%. Tämä kai siitä syystä etten omista autoa ja kuljen pyöräillen ympäri vuoden ja koska käytän vihreää sähköä.

Tajuan, että Suomen mittakaavassa tulokseni on varmaan yksilöä kohden aika pieni, mutta silti se tuntuu isolle. Etenkin kun en koe tekeväni paljoakaan vähentääkseni jalanjälkeäni. Ehkä olen vaan niin köyhä, että olen tehnyt ekologiset ratkaisut huomaamattani. Jos minä olisin rikkaampi, matkustelisinko enemmän lentokoneella? Tai omistaisinko auton? Tai ostaisinko aina vaatteeni uusina? No en varmaan. Mutta luulen, että moni jolla on rahaa, tekee niin koska se on muka helpompaa. Itse tosin olen sitä mieltä, esimerkiksi matkustamisessa hitaus on valttia. Hellästi ainakin muistelen mielenkiintoisia kohtaamisia junamatkoilla tai liftireissuilla Euroopassa erotuksena johonkin puolen tunnin lentomatkaan pisteestä A pisteeseen B. Ja määränpäässäkin saapumisen ilo oli suurempi mitä kauemmin oli matkaa saanut tehdä.

Mistä ajatus juokseekin jo seuraavaan eli ihmisten kiireen ihmettelyyn. Tuntuu että maailma on täynnä velvoitteita, joita pitää toteuttaa ja mitä nopeammin, sitä parempi. Siinä ohessa unohtuu juuri ne kaikki pienet tärkeät asiat, joita hitaammin edetessä saa kokea.

Pientä taustatukea ajatuksilleni sain kun luin joku vuosi sitten Carl Honorén kirjaa In praise of slow, joka kertoo Slow movementistä eli vapaasti suomennettuna Hitaasta liikkeestä. (Anteeksi Outi, sulla oli varmasti tähän parempi termi.) Slow vastustaa vallalla olevaa käsitystä siitä, kuinka nopeampi on parempaa ja kehottaa löytämään oikean rytmin tehdä asioita. Ajatuksena ei siis ole hidastelu vaan kehottaa pohtimaan kuinka yksilö voi kontrolloida aikaa niin että oma elämänlaatu paranee, eikä antaa ajan kontrolloida elämää.

Ennen lapsen syntymää minäkin koin olevani osa tuota kilpajuoksua, mutta sitten muutin pääkaupungista pohjoisempaan ja elo hidastui, kenties jopa vähän liikaa. Se on tuonut eteen uuden tavan ajatella ihmissuhteista ja siitä mikä elämässä on todella tärkeää. Silti yhäkin aika puskee päälle ja koettaa rajoittaa tärkeimpiä asioita elämässäni. Ja aika ajoin huomaan lähteneeni taas kilpajuoksuun mukaan.

Viime viikolla, lapseni sairastellessa, muistelin kotiäidin aikaa. Neljän seinän sisällä vietetyt päivät saimme täytettyä hyvin keskittymällä paljon toisiimme, mutta sopivassa suhteessa myös itseemme. Leikkejä jaksoi kehitellä eteenpäin ja oleminen oli muutakin kuin lapsen perushoitoa ja kodin ylläpitoa. Hieman jopa haikailin mennyttä aikaa ja sitä kuinka yksinkertaiselle arki kotona ollessa tuntui. Nyt vaan etsitään tasapainoa kaiken ajan määreiden keskellä.

Onneksi sentään olen oppinut jotain lähivuosina. Itseään voi armahtaa. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä täydellisesti (tai ainakin tekemistä voi siirtää yllättävän pitkään.) Aikaa voi siis todella kontrolloida asettamalla elämän osaset tärkeysjärjestykseen ja antamalla laatuaikaa eniten siellä yläpäässä oleville asioille ja tehden vähäisemmät asiat mahdollisimman hyvin niille annetulla ajalla. Aina toteutus ei ehkä ole täydellistä, mutta ainakin elo on onnellisempaa ja rauhallisempaa.

Tosin opeteltavaa yhä on. Vaikkapa että oppisi olemaan jaarittelematta väsyneenä assosiaatiolla syntynyttä ajatuksenjuoksua blogiin ja päätyisi sen sijaan ajoissa nukkumaan.







keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Äitikin saa levätä

Pari päivää on kulunut turvallisesti neljän seinän sisällä lapsen kärsiessä vatsapöpöstä. Se on ollut hyvää lepoilua myös minulle pois arjen kiireistä. Ylikierroksilla kyllä kävinkin, joten pakollinen hidastus taisi tulla juuri oikeaan aikaan.

Käsitöitä on syntynyt leikkien ohessa ja lapsosen maalatessa tein minäkin muutamia hahmotelmia paperille.

Ah, odottelen jo joululomaa, jolloin voisin jatkaa laiskottelua kotosalla.


maanantai 10. marraskuuta 2008

Vapaapudotusta



Viime aikoina elämä on tuntunut aikamoiselle vapaapudotukselle. Silloin on hyvä pitää mielessä ystäväni syntymäpäiväkorttiin kirjoittama ajatus:

"Mikään ei ole niin tärkeää
kuin puutarhanhoito
- Eikä sekään ole
NIIN tärkeää."

Kirjan sain vuosi sitten samaisen kortin yhteydessä ystäväiseltäni ja vihdoin uskalsin ottaa sen käyttöön. Piirrustusvimma alkoi kutittelemaan ja taskuun sopiva pikku kirja on juuri sopiva luonnoksia varten. Kirja taitaa muuten olla Gudrun Sjödénin käsialaa.

Piirrustuksen lause on Eddie Vedderin levyltä Into the Wild (elokuvan säveliä) ja laulun sanat Long Nights biisistä, joka on levyltä tämän hetkinen suosikkini. Eiköhän sitä aina putoa kuitenkin turvallisesti alas saakka...

Arki ainakin menee yhäkin perusasioiden parissa. Alla tyttäreni (2v 8kk) kuvaamana aamupalahetkemme. Kamerana toimi kännykkä, mistä johtuen sävytykset aika omalaatuiset.


Breakfast
photos by my daughter
(2years and 8months)

lauantai 8. marraskuuta 2008

Kuinka monella nimellä

voi rakastaan kutsua?


Kullannuppu Nuppunen
Hömppäiitu Iitulainen
Mussukka
Höpönassu
Vimpulainen
Vimpula Pimpula Paimenpoika
Nöppönen
Nötti Nöttinen
Kirppu
Kippurahäntä
Äidin armas kippuravarvas
Iitu
Iinuzkaja pikkuinen
Muru, Rakas, Kulta ihanainen



How many ways can you describe your love?

lauantai 1. marraskuuta 2008

Kekri





Kekri
Pakanallista laulantaa ja torvien törähtelyä
Tanssia veden yllä
Tulella ratsastavia hahmoja

Aikuiset ja lapset, vanhat ja nuoret
Yhteisöllisyyttä pienen kaupungin keskellä.
Kaikkiaan oikein nautinnollinen ilta lumisessa maisemassa