Iltasatu

Tyttäreni keksi jo jonkin aikaa sitten mielikuvitushahmon nimeltä Sammakko Littinen. Joka ilta äiti keksii tarinan Vimpulan ja sammakko Littisen seikkailuista. Joskus se kerrotaan laulaen, joskus hiljaa supisten. Tänä iltana satu meni näin:

Olipa kerran sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen. He asuivat elelivät junaraiteiden risteyskohdassa hyljätyssä juna-asemassa. Juna-asemalla oli kello, jota soittaessa kuului kaunis Bling ääni. Heillä oli juna-aseman lattialla myös pienois junarata, jolla he tykkäsivät leikkiä todella paljon yhdessä.

Eräänä päivänä Sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen joutuivat riitaan. He huusivat kovasti isoja, painavia sanoja. Ne sanat olivat niin isoja, että molempia alkoi itkettämään, kun he kuulivat niiden äänen ja koska heille tuli siitä äänestä niin paha mieli.

Mutta arvaappas, kävi niin ihmeellisesti, että kun kaikki isot ja painavat sanat oli huudettu pois, alkoi Sammakko Littisen ja Vimpula Kultaisen sisällä tuntua kevyelle ja heille tuli hyvä mieli. He hakivat lattiaharjat ja päättivät siivota kaikki pahat painavat sanat pois. Ja niin ne lakaisivat kaikki sanat lattialta taivaan tuulien mukaan. Pilvien taakse aina avaruuteen saakka. Ja siellä ne katosivat.

Sen jälkeen Sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen olivat jälleen parhaat kaverukset ja he leikkivät ja seikkailivat yhdessä, mutta niistä kerrotaan tarinaa sitten vasta huomenna.

Hyvää yötä.