lauantai 3. tammikuuta 2009

Taas se alkaa

Näet uusi vuosi. Selaillessani muiden blogeja löysin tiivistelmiä siitä mitä edellinen vuosi on pitänyt sisällään ja mitä seuraava tuonee mukanaan. Minulla on ollut niin kiirus, etten moisia laaja-alaisia ajatuksia ole ehtinyt kokoamaan. Ehkä vielä teen niin, mutta en nyt. Nyt nautin olosta ilman mitään vaadittuja aikatauluja ja velvollisuuksia. Mihinkään ei ole kiire ja kaikkea silti ehtii.



Käytiin viettämässä vuoden vaihde Kuopiossa. Siellä oli inspiroivaa. Ystäväperheen vanhin poika ja oma tyttäreni leikkivät niin intohimoisesti keskenään, että aikuiset häädettiin leikkihuoneesta moneen otteeseen pois. Se ei meitä haitannut. Saimme keskustella pitkän näkemistauon jälkeen maailmanmenosta oikein kunnolla. Minä olin myös iloinen kun sain vihdoin luotua kunnon kontaktin Kuopion perheen pienempään poikaan, kummilapseeni. Isompien leikkiessä keskenään sain hyvin aikaa puuhastella tuon pienemmän poijjan kanssa ja pakko myöntää että taisimme hurmata toinen toisemme.

Kuopiossa oli todella hauskaa, siitäkin huolimatta että seuraava vuosi alkoi lasten sairastumisella. Ensin Kuopion perheen vanhin poika sai korkean kuumeen ja seuraavana aamuna tytär alkoi oksentelemaan korkean kuumeen kanssa. Nyt tytär on jo parempana ja ilmeisesti Kuopiossakin on kuume laskenut.



Olen myös ylpeä siitä, että saimme pidettyä ekologisen uuden vuoden. En ole koskaan erityisesti pitänyt ilotulitteista niiden kauneuden saastuttaessa ilmastoa ja tinakin on kauheaa ongelmajätettä. Kuopion perhekin tykkää ekologisuudesta, joten söimme vegaanista sekä luomua ja joimme reilun kaupan viiniä. Ilotulitteita katsoimme muutaman lasten iloksi ikkunasta ja kaiken aikaa keskityimme olennaiseen, toistemme seurasta nauttimiseen. Loppu summaus siis että enpä ole pitkään aikaan nauttinut vierailemisesta yhtä paljon. Kiitos isännille!



Postauksen kuvitus on tyttären käsialaa tällä kertaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kulkeeko täällä blogodassa jokin meemiöntapainen katsaus menneeseen vuoteen? missä? minä haluan tehdä sellaisen, mulla on tylsää!!

vai lähetäänkö baariin?

-kyllikki-

Marguetta kirjoitti...

Ei kai siihen tarvita muuta kuin et alat summa summarus kirjoittamaan vapaamuotoisesti omasta elämästäsi viime vuoden huiput ja flopit henkeen. Baariin en pääse. Tytär kuumeilee yhä. Taidan paneutua elokuviin ja sofi oksasen puhdistukseen.

Anonyymi kirjoitti...

ei ku mä ajattelin, että jos sä olisit bongannut jotain sellaisia valmiita skeemoja. niitä on aina niin terapeuttista täytellä kun ei itse tarvitse kuin vastata valmiiksi muotoiltuihin kysymyksiin.

minun tyär meni mummolaan yöksi ja kohtahan tässä joutaa tyhjääntyhmään sänkyyn itsekin.

palaamisiin.

-K-