tiistai 3. helmikuuta 2009

Jos jotain pahaa, niin hyvääkin



Lima valuu ja vie kaiken voiman minusta mennessään. Tänään kuulin naapurilta, että vuokraemännästäni oli ollut kuolinilmoitus sunnuntaisessa lehdessä. Tajusin maksaneeni tämän kuun vuokran maan sisuksiin. Epätietoinen olo. Koti saattaa lähteä pian alta. Juuri kun aloin tottumaan näihin kammottavan valkoisiin seiniin ja ikkunastani näkyvään maisemaan.

Päivän piristys oli taidemuseon ryijy elää näyttely, jonka kävin katsomassa asiakkaiden kanssa rauhalla ja paneutumisella. Kävin tosin avajaispäivänäkin ihailemassa näyttelyä, mutta pikaisemmalla tahdilla tyttären johdattamana. Kolmannenkin vierailun voisin tehdä, paljon oli näkemistä ja ihasteltavaa näissä kädentöissä. Väreissä, kuvioissa, materiaaleissa. Inspiraation hedelmiä kaksi kerrosta täynnä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hitsi, muuttaminen on hanurista. toivotaan, että perikunta tai joku vastaava taho haluaisi jatkaa vuokrasopparianne.

pikaista paranemista.

-kylli