Uimahallin tytöt

Uimahallissa kaksi nuorta tyttöä seisoi peilin edessä väännellen itseään mutkalle. Toinen tytöistä oli hieman pullukampi ja toinen tikkulaiha. Tytöt vertailivat kuinka heidän kylkiluunsa paistavat ihon läpi. Tavoiteltavaa oli että ne näkyisivät kaikki. Tikkulaihan ei paljon tarvinnut itseään kallistaa, kun kylkiluut näkyivät. Pullukampi sai kallistaa itsensä isompaan kulmaan, mutta hänelläkin kylkiluut näkyivät.

Kuuntelin tyttöjen keskustelua ja vertailua ja muistin, että samalla tavoin kylkiluita etsittiin minunkin varhaisteini-iässä. En tiedä miksi, mutta voin myöntää olleeni jotenkin hämmentynyt siitä, että nämäkin kuviot kulkevat samanlaisena sukupolvesta toiseen.

Jäin pohtimaan tuota laihuuden ihannetta ja sitä kuinka se vaikuttaa nuoren sosiaalisiin suhteisiin ja itsetuntoon. Näidenkin uimahallin tyttöjen puheesta kävi selväksi kumpaa pyydettiin poikien suunnalta enemmän ulos ja kuinka toinenkin kaipasi samanlaista sosiaalista huomiota osakseen.

Mieleen putkahti sellainenkin ajatus että onneksi kuitenkin ne `ei niin suositutkin` yleensä löytävät jonkin muun kuin ulkonäön avaamaan ovet toivomiinsa sosiaalisiin suhteisiin. Ja mahdollisesti ovatkin myöhemmässä vaiheessa suositumpia, koska ihailu ei perustukaan välttämättä ulkoisen vaan sisäisen kauneuden mielenkiintoon.

Jos voisin jotain omalle tyttärelleni toivoa, niin se olisi rautainen itsetunto. Oman itsensä arvostamista ja hyväksymistä sellaisena kuin on. Pullukkana, pallukkana, tikkulaihana hongankolistajana. Ja sen oman vahvuuden löytämistä, mikä kantaa silloinkin kuin elossa on vaikeampaa. Oli se sitten taiteen, tieteen tai lennokkaiden ajatuksien kautta.

Ja taidanpa toivoa sitä itselleni ja kaikille muillekin. Hyviä itsetunnon päiviä siis meille kaikille!