maanantai 23. kesäkuuta 2008

Mittumaari


Aamuhetki keittiön rappusilla.


Käytiin juhannuksena pienen järven rannalla viettämässä oikein elämyksellinen ja jännittävä viikonloppu. Ukkonen järisytteli jossain rannan toiselle puolella ja saimme nauttia oikein miellyttävistä ulkoiluilmoista. Ja sitä siitä otettiin kaikki irti.

Eteläinen maa tuntuu olevan kukkasineen pohjoista leveyttä edellä ja tyttären kanssa ihastelimme värien loistoa molemmat yhtä innostuneina. Käytiin kävelyllä mökin lähimaastossakin ja keräiltiin kukkia. Tytär lähetti kukkapostia möksän naapureiden postilaatikkoihin ja jäljelle jääneistä kaunokaisista neiti sai itselleen seppeleen. Löydettiinpä muuten ensimmäiset metsämansikatkin maistiaisiksi.

Järvessä uiskenteli silkkiuikku pari, lehmät saivat aamupalansa ja vilkaisivat siinä ohessa kahta kaupunkilaista kummissaan. Leppäkertut lähtivät lentoon sormiemme päistä ja kaikin puolin oli juuri niin kliseisen ihanaa kuin vaan voi olla.

Onneksi kerrostaloasuntomme pervekkeella oli poissaollessamme vieraillut lämmin tuuli ja kasvattanut kukkasiamme. Pieni lohtu siitä, ettei pihallisessa kodissa...

2 kommenttia:

Virkattu lintu kirjoitti...

Onpas teillä ollut mukavaa! Teillä on sentään oma parveke, minä vain haaveilen sellaisesta :)

Heluna kirjoitti...

Onpa tyttäresi kasvanu! Ei mikää vauva enää hänkään. Ihana ikä (leikki-ikä siis)