

Todellisuudessa minun kassistani ei näin naisellisia tavaroita löydy (eli ihan tarpeen tuli lahja.) Mielenkiinnosta levitin reppuni sisällön sängylle ja tutkin, mitä oikeasti kannan mukanani. Sisältä löytyi lähihoitajan perustutkinnon erikoistusmisalan näyttötutkintotavoitteet ym. koulutukseen liittyviä papereita, kolme keskeneräistä huopanukkea, aurinkolasit, kaksi naamarikaavaa (nalle ja kissa) ja kauppakuitteja.
Päivällä kävin äitini kanssa kukkaostoksilla ja yllätin itseni kukittamalla parvekkeen kevään kunniaksi orvokein. Siivoilin samalla partsia kesäkuntoon. Ruokaillessamme muistelin aiempia äitienpäiviä. Viime vuonna sain eksältä orkidean, joka oli myös vuosipäivämme lahja. Kun nostin katseeni ikkunalaudalla asustelevaan kukkaan, huomasin sen ensimmäisen nupun auenneen. Vihdoin! Olen odottanut tätä hetkeä niin, että orkideat ovat tulleet uniinikin.

Illalla käytiin vilkaisemassa "meidän peltoa". Se ei muuten sijainnutkaan siellä missä aiemmin luulin vaan paljon paremmassa paikassa. Kovin oli märkää vielä. Saamme varmaan tovin odotella, että traktori pääsee tasoittamaan maan ja että pääsemme palstoittamaan . Jospa odotellessa saisin viljelysuunnitelman valmiiksi.

2 kommenttia:
Voi miten suloinen lahja tyttäreltäsi. :) Itsellä olisi varmaan tullut itkut noin ihanasta lahjasta. Äitinä olo tuntuu olevan ihan hyvä duuni, eikö? :) Ja varsinkin kun on kevät hyvässä vauhdissa ja kesä edessä!
Ihmettelin, että mikä musiikki alkoi soimaan, hih?! Hauskan näköinen lahja. Orkidea on todella kaunis myös. Itse en ole uskaltautunut orkideaa hankkia, kupsahtaa varmasti minun hoidossa ;)
Lähetä kommentti