Vaikka aurinko paistaa niin kauniisti, niin on pakko myöntää että rakkaassa jokimaisemassa vuodenaika näkyy paljon ankeammin kuin vaikkapa
syksyllä tai
talvella.
Saimme kuitenkin suuret naurut, kun joessa polskineet sorsat päättivät lähteä kävelylle kanssamme. Tytär oli ensin epäuskoinen, mutta sieltä ne vaan taapersivat mukaan. Eivät kuitenkaan jaksaneet ihan leikkipuistoon asti, vaan lehahtivat hetken päästä takaisin jokeen.
Ensi kesälle olemme neiti Nöttösen kanssa asettaneet tavoitteeksi kiipeillä mahdollisimman paljon puihin. Koska jo
aiemmin tulin esitelleeksi yhden valloittavan kiipeilypuun, niin jatkettakoon sarjaa kaikkein tutuimmalla puullamme.
Tänään halailimme myös puita ja saimme paljon puuenergiaa. Hyvää vastinetta koulussa havaitsemallemme ilmiölle: Kun käden laittoi raeruoholautasen päälle (jossa kasvoi sankkana kasvustona vihreää) se huokui kylmää. Vetikö se energiaa ihmisestä, vai mikä tämän ilmiön selittää? Kuka osaa selvittää?
2 kommenttia:
Hieno puu kiipeilyyn ja halailuun :)
Tuo on aika jännä tuo tuntemuksesi raisuohon koskettamisesta, toivottavasti jollain on tietoa/kokemusta asiasta...
Siis aivan mahtava kuva toi missä Vilmis taapertaa yhdessä sorsien kanssa. Ja puukin on toki tuttu.
T
Lähetä kommentti