Kukkasia

Tänä vuonna ei oikein puutarhapeukalointi onnistunut edellisten vuosien tapaan. Muutamia kukkasia on kuitenkin kotiutunut parvekkeelle ja osa yrteistäkin kasvaa kohisee lupaavasti. Timjami on saanut paljon rakkautta tietenkin ja kuvassa oleva kanelibasilika. Herneetkin ovat vihdoin aloittaneet kasvunsa lämpiävien ilmojen ansiosta. Toivottavasti ehtivät tekemään isoja herkkuja maisteltavaksi.


Erään puutarhaliikkeen poistomyynnistä parvekkeelle muutti myös verenpisara jaClematis Dr. Ruppel. Clematis ei vielä ole saanut itselleen kunnon kotiruukkua eikä tukiverkkoa, mutta eiköhän nekin löydy alkuviikosta. Kauniit kukkaset ilahduttavat silti jo nyt. Ja tänään aamulla sain kokea yllätyksenkin. Eilen kuvaamani nuppu oli auennut.



Loppuun kuvatuksia mummolan pihalta tyttären kastelemista kukkasista. Vesi se on mainio elementti. Kasvien lehdilläkin.

Mittumaari

Aamuhetki keittiön rappusilla.

Käytiin juhannuksena pienen järven rannalla viettämässä oikein elämyksellinen ja jännittävä viikonloppu. Ukkonen järisytteli jossain rannan toiselle puolella ja saimme nauttia oikein miellyttävistä ulkoiluilmoista. Ja sitä siitä otettiin kaikki irti.

Eteläinen maa tuntuu olevan kukkasineen pohjoista leveyttä edellä ja tyttären kanssa ihastelimme värien loistoa molemmat yhtä innostuneina. Käytiin kävelyllä mökin lähimaastossakin ja keräiltiin kukkia. Tytär lähetti kukkapostia möksän naapureiden postilaatikkoihin ja jäljelle jääneistä kaunokaisista neiti sai itselleen seppeleen. Löydettiinpä muuten ensimmäiset metsämansikatkin maistiaisiksi.

Järvessä uiskenteli silkkiuikku pari, lehmät saivat aamupalansa ja vilkaisivat siinä ohessa kahta kaupunkilaista kummissaan. Leppäkertut lähtivät lentoon sormiemme päistä ja kaikin puolin oli juuri niin kliseisen ihanaa kuin vaan voi olla.

Onneksi kerrostaloasuntomme pervekkeella oli poissaollessamme vieraillut lämmin tuuli ja kasvattanut kukkasiamme. Pieni lohtu siitä, ettei pihallisessa kodissa...

Muotokuva ja omakuva

Minusta piirrettiin töissä muotokuva. Piirtäjänä oli nuori neiti ja yllä oleva kuva on siis hänen näkemyksensä minusta. Piirrustusta antaessa hän kiinnitti huomioni hiuksiin, jotka ovat samalla värillä tehdyt kuin miltä hiukseni näyttävät. Kysyin, mitä nuo ympyrät pääni päällä ovat. Kuulemma olen ottanut kiharat. Kysyin, että käytinkö minä kreppirautaa vai paplareita ja vastaus oli että paplareita. (Oikeastaan minusta näyttää että ne ovat yhäkin päässäni...) Mielenkiintoinen kuva. Pidän tästä. Kerroin sen taiteilijallekin ja sain luvan julkaista kuvan.

Tyttäreni puolestaan piirtelee nykyään kuvia itsestään. Parivuotiaan näkemys itsestä on tälläinen:

Oi kesä

Kesä huumaa. Ja kesän valo. Nyt valo on kadonnut. Huone on hämärtynyt kuin ihanina tunnelmaisina talvi-iltoina. Ja tunnelmaa on nytkin. Erilaista. Jännittävää. Jostain kaukaa kuuluu jyrähtelyä. On kuulunut koko päivän. Kesän ensimmäinen ukkonen ja kirjoittaessani ensimmäinen suuri salamakin! Ukkonen lähestyy! On pakko sulkea kone ja mennä parvekkeelle. Ihailemaan ja nauttimaan ukkosen tuoksusta. Tänään nautin hämäryydestä. Annan taivaita järisyttävän jyrähdyksen väristä kehossani. Lemmikit, suojautukaa orapihlajan alle. Nähdään kun aurinko palaa.

Löysimme uuden maan

Eilen illalla löysimme uuden maan. Lähdimme tutkimusmatkalle viereisen pienen koulun sisäpihalle sen hiljennyttyä arkisista asukkaistaan. Oi mikä idylli! Puutalojen sisäpihalla kukki omenapuu, pihakeinu kutsui rauhoittavaan kyytiinsä lepuuttamaan työviikon ajatukset lomailemaan, liukumäessä oli tyttärelle sopiva vauhti ja hiekkalaatikossa suuri kuoppa, mitä mennä norsun ja dinosauruksen kanssa tutkimaan. Pieni pala vanhaa puutalokorttelia toi muistonsa entisestä ajasta. Tällä pihalla on leikitty paljon ja hartaasti, työn ohessa. Ihmeellistä että kaupungin keskustassa kerrostalojen katveessa on tälläinenkin pieni soppi. Ei liene ihme, että palasimme sinne aamulla uudelleen. Miten vaan taas tuli unohdettua se kunnon kamera kotiin?

Tervetuloa

Tervetuloa timjamin tuoksuiseen blogiin.

Ennen muinoin kirjoittelin Mietteiden tyyssijaan. En kuitenkaan enää osannut tyyssijassa oleilla elämän vietyä minua eteenpäin siitä elon vaiheesta, jolloin tyyssijan sopukat tuntuivat turvalliselle ja houkuttelevalle. Joten kevään aurinko synnytti Timjamiinan.

Tästä lähin tyyssija hiljenee arvokkaasti unohdukseen ja Timjamiinini kasvaa omaa rönsyilevää muotoaan.

Tämä on siemen, nyt vaan ihmetellään miten se alkaa versoamaan...