Timjamiina

Timjamiinan loppu

2009-10-12T22:48:00.002+03:00

Olen päättänyt lopettaa tähän blogiin kirjoittamisen, koska elämäntilanne on muuttunut sellaiseksi, etten enää halua paljastaa ajatuksiani täällä.

Tapaamme varmasti vielä. Toisella nimellä ja blogilla. Kunhan ensin palaudun elämästäni tasolle, jossa kirjoittamiseen on paitsi into, myös kiinnostusta.

Kiitos kaikille lukijoille.

Ja jännitysmomentti loppuun, saa koettaa arvata kuka olen, kun ilmaannun kommentoimaan uudistuneena blogejanne. Kunhan saavun. Saavun.

Nostalgiasta voimaa

2009-10-03T17:08:00.000+03:00

Rops rops

2009-09-30T22:49:00.003+03:00

Koko päivä kotona. Tautia liikkeellä. Hetkiä yksin. Ajattelua.

Miksihän pidän tätäkään blogia. Ei oikein jaksa edes päivittää kuten ennen ja syksyn päivitykset ovat olleet enemmän negatiivisia kuin positiivisia. Mikä on oikeastaan aika outoa siihen nähden, että vaikka tässäkin syksyssä on viime syksyn tavoin ihan liikaa ikäviä uutisia, niin olen ollut onnellisempi kuin koskaan paluumuuttoni aikana tässä kyläpahaisessa.

Tänään katsoin itseäni auton sivupeilistä. Vastaan katsoi vanha nainen. Enkä minä ole vanha. Vanhaksi tulee kun alkaa huolehtimaan ja stressaamaan. Kun suru muuttaa ääriviivoihin.

Voisi piirtää itsensä uudelleen. En sulkisi ääriviivojani. Väritys saa levitä katoamatta sisältäni.

Rakeita. Rops Rops. Tuntuu hassulle kävellä maassa, joka on täynnä kiteitä. Talvikko vierailee. Pikkuisen hymyilyttää kuitenkin.

Yöllistä

2009-09-29T22:40:00.003+03:00

Sisälleni on asettunut asumaan tyhjyys.

Olen joutunut mukaan johonkin, mistä haluan pysytellä kaukana.

Ja se väsyttää. Suorastaan lamaannuttaa.

On tullut vastaan piste, jossa ei jaksa enää tuntea mitään.

Ei jaksa välittää.

En halua välittää.

Haluan vaan kadota.

Olla naamaton ohikulkija.

Varjo.

Musiikki.

Hukun siihen.

Annan sen viedä pois täältä.

Pois tästä hetkestä.

Moon Pulls from christina gransow on Vimeo.

"Hei äiti, nyt voitais lähteä vaikka pilkille!"

2009-09-29T09:00:00.003+03:00

Eli Lumi tuli kadottaen sisäänsä eilisen aurinkoisen syyspäivän. Hämmentävää.

Säästetään henki pois

2009-09-25T00:03:00.005+03:00

Pihamies Vilokkinen

Pihamies Vilokkinen
oli ihanan lihava
ja niin mahtavan vapaa
että harvoin tapaa!
Hän ei päässyt ylös tuolista
ja vapaana huolista
hän tuijotti maapallon kolmatta napaa!

-Kirsi Kunnas

Tällä viikolla olen saanut lukea kotikaupunkini säästöohjelmaa sekä asukkaiden aiheeseen kirjoittamia mielipiteitä. On naurattanut ja itkettänyt samaan aikaan. Kaiken takaa heijastuu yksi keskeinen ajatus: Mikä ei koske minua, ei ole kannattavaa. Eihän se voi kiinnostaa silloin ketään muutakaan.

Minä haluaisin asua yhteisöllisemmässä maailmassa, mutta nyt on vallalla itsekeskeisen ajattelun aikakausi. Olipa kyse henkilökohtaisen elämän ajatuksista tahi teoista saati sitten yhteisöä koskevista päätöksistä, niin varmaa on, että päätösten pohjana on yksilön oma etu.

Ja piru vie, että se ahdistaa minua. Niin omaan elämääni liittyvissä ihmissuhdepeleissä kuin koko yhteisöä koskevissa lausunnoissakin.

Nyt jos koskaan olisi aika katsoa vähän muutakin kuin sitä maailman kolmatta napaa. Puhaltaa edes hetki yhteiseen hiileen ja koettaa saada aikaiseksi sellaisia päätöksiä, jotka toimivat pidemmälläkin tähtäimellä lähiyhteisön lisäksi laajemmankin joukkion hyväksi. Jos me aikuiset emme pysty siihen, miten siihen pystyisivät lapsemmekaan? Vai onko meillä edes tulevaisuutta, jossa yhteisön mielipiteellä olisi väliäkään.

Syksy sisällä ja ulkona

2009-09-18T11:24:00.004+03:00

Melkein kuukausi sanatonta hiljaisuutta Timjamiinassa. Pää on kyllä täynnä sanoja, ihan liiaksi asti. Ei vaan saa mitään ulos. Ehkä ihan tarkoituksellakaan. Mitä ei sano ääneen, sitä ei ole tapahtunut. Kaikki on ollut siis erittäin hyvin. Tai jos ei ole, niin sitä ei ole myönnetty.

Paisti kun yön hiljaisina tunteina mieleen tulee välähdyksiä. Tapahtuneista asioista, sanoista, ilmeistä, tuntemuksista. Ja ne vaativat päästä esille. Mitä kauemmin koetan niitä lannistaa, sitä dramaattisempana ne tunkeutuvat tietoisuuteen. Vaativat päästä areenalle käsiteltäväksi.

Viime yönä näin todella oudon unen. Nuo piilotetut taisivat koettaa sitä kautta ilmaantua ajatuksiini. Onnistuivat siinä määrin, että heräsin keskellä yötä ahdistuneena, enkä hetkeen saanut unta. Päättäväisesti siirsin kuitenkin heidät taas syrjään. Minä en tuhlaa ajatuksiani moisiin turhuuksiin. Minua ei vaivaa yhtään mikään. Minulla menee mahtavasti ja olen pirun onnellinen. Olen. ONNELLINEN.

No ja olenhan minä. Oikeastikin. Ajoittain ainakin.

On niin havahduttavaa kuunnella lehtien kahinaa niiden pyöriessä tuulen kanssa villiä tanssiaan. Istua ulkona auringon kasvattaessa vielä viimeisiä pisamoita talven varalle. Kuunnella tyttären mielikuvitushöpinöitä ja sanakikkailuja. Katsoa kynttilän liekkiä keittiön pöydän ääressä yöllä, juoda teetä ja nauttia hetken liikkumattomuudesta. On on. Arki on täynnä todellista kauneutta alati.

Musiikkivaihto

2009-08-28T13:12:00.004+03:00

No niin, nyt voisi vihdoin olla aika pistää taas musiikkivaihto pystyyn.

Syksyn pimenevien iltojen inspiroimana tällä kertaa kokoelman teema on

YÖLLISTÄ MUSIIKKIA

Säännöt menevät näin:

Jokainen osallistuja koostaa teemasta YHDEN levyllisen valitsemiaan biisejä (myös Topi).

Minä arvon jokaiselle osallistujalle parin, jolle itse tekemä levy tulee lähettää eräpäivään mennessä. Ilmoitan kullekin oman parin yhteystiedot sähköpostitse arvonnan suoritettuani. ( Eli kukaan muu ei minun ja parin lisäksi yhteystietoja tule näkemään.)

Edellisellä kerralla jotkut parit eivät sitten saaneetkaan levyä aikaiseksi tai lähettivät sen eräpäivän jälkeen. Tällä kertaa toivon, että jokainen joka musavaihtoon ilmoittautuu, sitoutuu levyn tekemään ja määräajassa! Mikäli määräaika ei riitä, parit sopikoot keskenään uuden määräajan. Näin vältytään tilanteilta, joissa joku jäisi ilman omaa vaihdokkiaan!

Ilmoittaudu mukaan musiikkivaihtoon 20.9.2009 mennessä lähettämällä

Nimesi, katuosoitteesi
sekä mailiosoitteesi

Osoitteeseen: muziikki@gmail.com

Huomioi että ilmoittautuminen on viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen sitova.
Sen jälkeen en vastaa peruutuksista.

Levy tulisi lähettää parille 25.10.2009 mennessä.

Tervetuloa vaihtamaan säveliä!

Aiempaan vaihtoon voi tutustua täällä

Yöllistä harhailua

2009-08-24T01:22:00.003+03:00

Miksi ei osaa mennä nukkumaan miksi? Väsyttää ja tiedän, että unet jää ensi viikolla vähiin muutenkin. Äh. Pää täynnä sanoja, tunteita, ajatuksia. Mikään ei muodostu suusta ulos. Levotonta.

Viime yönä näin kumman unen. Taisin kulkea yhden talon sisällä ajasta toiseen. Kuolin viktoriaanisella aikakaudella, mutta sain kuulla salaisuuden kuinka sydän saadaan sykkimään kuolemasta huolimatta. Eksyin kuitenkin nykyaikaan ja aikakausien väliset ovet meinasivat muurautua talossa betoniin. Löysin yhden portin, mutta se ei vienyt minua enää takaisin. Lopussa en tiennyt olenko elävä vai elävä kuollut. Kuinka paljon minulla oli aikaa?

Jos voisin rakastua kumman valitsisin: vamppyyrin vai ihmissuden?

Eilen haikomieli iski minuun. En puhunut siitä kenellekään. Tänään kuitenkin tyttäreni kysyi:"Miksi sinä äiti olit eilen niin surullinen?" Lapsi näkee minun sisääni. Joku tuntee minut läpikotaisin.

Otin kaikki sanat pois jääkaapin ovesta ja laitoin ne kulhoon. Kulho oli täynnä sanoja, mutta minulla ei ollut mitään sanottavaa.

Keskustelua sängyissä

2009-08-18T22:50:00.004+03:00

Illalla keskustellaan sängyistä toisillemme ajatuksista, haaveista, tulevasta.

Tänään osa keskustelusta meni näin:

Tytär: Minä soitan poliisille ja ne vie sinut poliisiasemalle.

Äiti: Vai niin.

Tytär: Sitten ne ottaa sinulta nenän pois.

Äiti: Ai ottavat nenän pois?

Tytär: Niin, ne ottaa sulta nenän pois ja mä ostan sinulle sitten uuden valkoisen nenän.

Äiti: Miksi valkoisen?

Tytär: No sitten sinusta tulee susi.

Äiti: Olisiko sinusta mukavaa jos minä olisinkin susi?

Tytär: Olisi. (Hetken mietittyään lisää) Ostan sinulle mustan nenän.

Äiti: No mikä minusta sitten tulee kun mulla on musta nenä?

Tytär: Susi. Oletko sinä nyt susi?

Äiti: No olenko?

Tytär: Olet. Mitäs susi aiot nyt tehdä?

Äiti: No aion lukea sulle Sannasta ja imurista.

Jk:

Suosittelen kaikille Pija Lindenbaumin: Henna ja harmaat sudet kirjaa.

Kesäloma osa 2. - Musiikkimuseo

2009-08-13T16:45:00.007+03:00

Musiikkimuseo, Tukholma

Aivan mahtava paikka.
Paikka, jossa sai metelöidä ihan luvan kanssa.
Me olimme niin onnekkaita, että muutama muusikkokin oli eksynyt samaan museoon ja saimme kuulla miten monipuolisesti soittimista sai säveliä.
Mutta vielä hienompaa oli saada itse sointuja kuuluviin, etenkin tyttären mielestä.

Museossa oli myös laajahko kokoelma musiikkia eri puolilta maailmaa kuunneltavaksi. Kiinnostava oli mm. osasto, jossa pystyi vertailemaan entisaikojen ja nykyajan samankaltaisten soittimien sointeja keskenään.

Suurta kiitosta annan lapsille omistetulle osastolle, jossa paitsi sai soittaa vapautuneesti, myös havaita, ettei hienoimpien äänien tuottamiseen tarvitse olla kalleimpia instrumentteja. Soittimia oli rakennettu erilaisista putkista, laudoista, avaimista ja vietereistä.
Niistä kuului aika vinkeitä ääniä.

Suosittelen musiikkimuseota jokaiselle Tukholmaan reissaavalle. Etenkin lapsiperheille. Kalliiksikaan ei tule, aikuisilta 90 kruunua ja alle 19 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Ja museovierailun päälle samassa pihapiirissä oleva kahvila-ravintola tarjoaa oikein maukasta menua sushista periruotsalaisiin herkkuihin.
Me valitsimme periruotsalaista pannaria mansikkahillolla ja kermavaahdolla.

Kesäloma osa 1.

2009-08-12T10:06:00.007+03:00

Kesälomalla on tullut kierrettyä aika lahjakkaasti monenlaista menoa. Siksi päätin ottaa tänne vain pari hauskinta kokemusta esille. Ensimmäisen osan saa kokonaan itselleen

Faces festival

Saavuimme paikalle Dánjal orkesterin sävelien keskelle.
Laulajalla oli Tom Waitsin ääni ja färsaarelainen karheus.
Hypnoottista.
Aika harva oli eksynyt paikalle kuulemaan näitä sointuja,
mikä oli kyllä heidän menetyksensä.

Kuokkavieraat lauloivat heleästi. Harmitti kun samaan aikaan sisälavalle oli buukattu huomattavasti meluisampi yhtye. Hiljaisuus olisi sopinut tunnelmaan paremmin.

Lasten oma Small Faces Roots Villagessa sai tyttären onnesta sekaisin.
Jonglööreja, saippuakuplia, alkumeri, keppihevosia ja työpajoja ja lapsille omia keikkoja.

Etenkin se alkumeri.

Äidilläkin oli siellä hyvä olla. Oli maailman parasta tsaita ja hyvää seuraa.
Muutamassa sukupolvessa istuimme katselemassa lasten pulikointia ja pohdiskelemasssa maailmanmenoa. Vanhin meistä totesi nostalgisesti:" Tällaista se oli silloin kuuskyt luvun lopulla. Ihan samanlainen meininki. "

Sellainen mielikuva itsellekin tuli kun ensimmäistä kertaa varmaan lähemmäs kymmenen vuotta sitten Faces festareilla kävin. Nyt, palattuani taas vanhoille mestoille noin 5 vuoden tauon jälkeen, olin hämmentynyt siitä kuinka festivaali oli laajentunut ja kaupallistunut. Joissain asioissa se tuntui kyllä tuoneen etuja yleisölle. Ja sama hyväksyvä tunnelma oli yhäkin läsnä kuin ensimmäisellä kerralla. Jotain ainutlaatuista verrattuna muihin Suomen festivaaleihin siis oli säilynyt, mutta hieman pelottaa, että ajan myötä se tulee kyllä tuoltakin katoamaan.

Itselleni näillä festareilla sykähdyttävin kokemus oli Too Dumb to Die. Yhtyeen porukka kiertää maailmaa polkupyörillä ja soittaa sekä esittää sirkusta missä vaan sattuvat pysähtymään. Kokoonpano on vaihdellut vuosien saatossa, mutta meininki on varmasti aina ollut yhtä villi ja kujeileva. Toisin sanoen: näillä esiintyjillä oli sellainen elämänilo mukana esityksessä, etten ole monesti moista kohdannut.

Tyttärenikin ihastui sekä musiikkiin, että rosvopukuihin.

Ja tiettyyn siniseen pitkäkieliseen hahmoon.

Tanssijalkaa alkoi kummasti vipattamaan myös kun Dobranotch soitteli.
Hurja bändi.

Luulimme pääsevämme rauhallisempaan menoon Tytti Metsän ja jouhikon sävelin. Mitä vielä. Räävittömiä lauleloita, vanhan kansan neuvoja naimaikäisille ja ihan oikeillä nimillä. Huh. Juohikko soi kauniisti, ihmisiä punastutti ja nauratti laulaessaan mukana. Tunnelma kuin koko festivaalien yleishenki; välitön ja lempeä.

Oli oikein nautinnollinen lauantai päivä. Ensi vuonna harkitsen koko festareiden ajaksi paikalle parkkeeraamista, mutta meillä matka jatkui jo samana iltana. Siitä sitten seuraavassa osassa.

Iltasatu

2009-07-23T21:59:00.004+03:00

Tyttäreni keksi jo jonkin aikaa sitten mielikuvitushahmon nimeltä Sammakko Littinen. Joka ilta äiti keksii tarinan Vimpulan ja sammakko Littisen seikkailuista. Joskus se kerrotaan laulaen, joskus hiljaa supisten. Tänä iltana satu meni näin:

Olipa kerran sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen. He asuivat elelivät junaraiteiden risteyskohdassa hyljätyssä juna-asemassa. Juna-asemalla oli kello, jota soittaessa kuului kaunis Bling ääni. Heillä oli juna-aseman lattialla myös pienois junarata, jolla he tykkäsivät leikkiä todella paljon yhdessä.

Eräänä päivänä Sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen joutuivat riitaan. He huusivat kovasti isoja, painavia sanoja. Ne sanat olivat niin isoja, että molempia alkoi itkettämään, kun he kuulivat niiden äänen ja koska heille tuli siitä äänestä niin paha mieli.

Mutta arvaappas, kävi niin ihmeellisesti, että kun kaikki isot ja painavat sanat oli huudettu pois, alkoi Sammakko Littisen ja Vimpula Kultaisen sisällä tuntua kevyelle ja heille tuli hyvä mieli. He hakivat lattiaharjat ja päättivät siivota kaikki pahat painavat sanat pois. Ja niin ne lakaisivat kaikki sanat lattialta taivaan tuulien mukaan. Pilvien taakse aina avaruuteen saakka. Ja siellä ne katosivat.

Sen jälkeen Sammakko Littinen ja Vimpula Kultainen olivat jälleen parhaat kaverukset ja he leikkivät ja seikkailivat yhdessä, mutta niistä kerrotaan tarinaa sitten vasta huomenna.

Hyvää yötä.

Aika lähellä huippua

2009-07-19T22:24:00.005+03:00

Aamu alkoi aika ankeasti ja pitkin päivää olen vajonnut syviin aatoksiin. Silmiin meinaa tirahtaa kyyneleet vaihteeksi taas kaikenlaisesta pienestäkin minua koskettavasta. Tänään selitin lapselleni tervan kuljetukseen liittyvää historiaa, kun yhtä äkkiä suuri tunnelmointi iski sydämeen ja ääni alkoi väristä ja kyyneleet meinasivat puskea silmiin. Nolotti, kun entinen työkaverini seisoi vieressäni. Vetosin vaan hälle, että tulipa todeksi ne työssä asiakkaiden kanssa luetut kuvat, joissa perheet kuljettivat vaikeuksien läpi mustaa kultaa joella. Olikin muuten aika mahtava tunne, kun luettu sana muotoutui konkreettiseksi kokemukseksi ja empatia ryöppysi noita entisajan ihmisiä kohden.

Tuosta noin assosiaation kautta tuli myös mieleeni useasti samasta paikasta nähty painajaisuni. Siinä koskessa ei vielä ole sulkuja, eikä voimalaitoksia. Joki virtaa voimalla eteen päin. Unessa näen kuinka vanhanajan vaatteisiin pukeutuneet ihmiset putoilevat veden varaan. Vesi pyörittää heitä ja se näyttää kauniille kaikessa raadollisuudessaan ihmisten hukkuessa noihin tanssin pyörteisiin. Olen koettanut selvittää, onko joskus muinoin tuolla paikalla sattunut jotain uneeni viittaavaa, mutta selkeää yhteneväisyyttä en ole saanut. Tosin Kajaanin Linnan äärellä on kyllä sodittu, joten eiköhän siinä ohessa ole jokunen henkikin menetetty. Ehkä ne henget puhuvat yhäkin minulle sieltä veden kohinasta. Tänään ainakin vanhat henget olivat kovasti läsnä.

Mutta niin siis eksyin hieman otsakkeen aiheesta. Tarkoituksena oli kertoa, että edellisen postauksen marinan jälkeen on ollut yllättävän hieno päivä. Yhäkin kyllä eräät asiat ahdistaa ja pohdituttaa, mutta koetin kääntää vitutusenergian johonkin hyödyllisempään. Kuten käsillä kävelemisen opetteluun. Piti myös hieman treenata kiertopotkuja, kun niin innostuin leikkimään urheilualueella. Ainakin se hymyilytti.

Lapsen kanssa keksittiin myös kaikenlaista seikkailua pitkin päivää. Ensin käytiin metsässä lapsen ja mummonsa kanssa kehittelemässä kodissa, sitten vähän matkusteltiin rengaskiikuilla. Hiekkalaatikkoon rakennettiin JaakoJaakon sirkus (eli Jakobin sirkus) laajennetussa muodossa. Käytiin katselemassa tervavenettä, juostiin yleisurheilukentällä ja kiipeiltiin hyppyrimäkeen. Ja syötiin mustikoita. NAM!

JaakoJaakon sirkus

Voisi sanoa, että tää päivä oli kyllä aika lähellä huippua. Jos ei mieltä vaivais mikään, niin paremmasta ei olisi väliksi.

Marinaa ennen lomaa

2009-07-18T15:29:00.004+03:00

Sitä alkais olla loman tarpeessa. Viimeisimmän kuukauden on jo ollut sellainen olo, että ei vaan jaksa. Viime viikko oli kyllä pohjanoteeraus. Päässä surisi, pörisi ja huimasi. Tuntui kuin olisi ollut unessa, vaikka olikin hereillä. Töissä pitää pinnistellä, että olisi skarppi. Ja ettei nukahtaisi istualleen. Perjantaina ihmettelin, miksi edes menin töihin. Koko ajan velloi, oksetti ja maa tuntui kaltevalle alla. Pää ei toiminut lainkaan. Olin vaan ihan hiljaa ja koetin selviytyä pienimmällä mahdollisella panostuksella. Onneksi lapset eivät huomanneet mitään. Iltapäivällä sain taas fanijoukot kimppuuni ja tunsin oloni rokkitähdeksi. Lasten kanssa saatiin aika hyvät naurutkin aikaiseksi.

Väsymys ja unen puute. Miten ne voi saada ihmisen näin sekaisin? Tuntuu ettei vaan jaksa ja ettei pärjää. Viime aikoina olen pohtinut myös totaaliyhärin eloa. Onko oikeasti tarkoitettu, että lapsella pitäisi olla kaksi läsnäolevaa aikuista kantamassa vastuuta elämästä lapsen syntymän jälkeen? Ainakin aika ajoin tuntuu, että itse ei meinaa yksin jaksaa.

Ja sitten tulee syyllisyys. On hienoa, kun päiväkodista kuulee, että "tällä lapsella se ei käy aika pitkäksi yksinään, kun on niin hyvä mielikuvitus!" No onhan se hienoa, että on niin hieno mielikuvitus, mutta entä jos se onkin seurausta siitä, että yksin on pärjättävä. Vaikka äiti kuinka yrittäisi, niin ei ehdi leikkimään koko aikaa, joskus ei edes sitä vähää. Useasti päivässä huomaan sanovani: "Äiti ei ihan vielä ehdi leikkimään kun ensin pitää tehdä tää ruoka/pistää pyykit koneeseen/viikata pyykit kaappiin/siivota...." Tai sitten äiti sanoo vaan" Mä en nyt vaan enää jaksa. Anna mä huokasen vähän aikaa tässä sohvalla. Leiki sä siinä vieressä, jooko?!?"

Äh, harmittaa. Useasti koetan laistaa kotihommista, että olisi enemmän aikaa olla yhdessä ja se näkyy kaaoksena. Ja sitten ulkopuoliset muistavat mainita kuinka meillä on aina tavarat levällään. Ja rehellisesti voin myöntää, että vituttaa se minuakin. Kun ikinä ei ole siistiä. Mutta kun kaikkeen ei vaan repeä. Ei niin millään.

Kun arki painaa raskaana päälle, sitä toivoo, että kun nyt ei vaan enää tulisi mitään ylimääräistä tähän päälle. Kun kaikki vaan menis sutjakkaasti ja rutiineissa ja sen enempiä tappelematta. Ja sitten tietysti tulee konflikteja ihmissuhteisiin, kroppa hajoaa ja ylimääräisiä hommia ilmestyy tehtäväksi. Eikä mitään niistä enää jaksa hoitaa kuntoon. Jääkööt hoitamatta. Arki ensin.

Siis plaah.

Onneksi on enää viikko töissä ja sitten alkaa loma. Nyt ei tarvita valmiita lomasuunnitelmia. Ei juoksua paikasta toiseen tarkan päiväaikataulun mukaisesti. Riittää kun saa nukkua, saa syödä hyvin, ehtii leikkimään ja seikkailemaan mehuretkillä. Ja jos vielä kävis niin onnellisesti että kaiken edellisen lisäksi ehtisi tuumailemaan ja tekemään edes jotain luovuuteen viittaavaa, niin loma olisi aika unelma.

Enää viikko. Viisi päivää. Aamuvuoroja. Nopeasti se menee. Menee se.

Housut pois!

2009-07-07T21:33:00.003+03:00

Nyt kaikki katsomaan Kajaanin Kesäteatteriin huumaavaa Housut Pois musiikaalia!

Aivan loistava pläjäys!
Tänään oli ensi-ilta ja näytöksiä piisaa elokuun alkuun saakka.

Mitä enää tuumit, epäröit:
Lähde jo nauttimaan teatterista!

Esitykset Sissilinnan pihalla

ma 6.7. klo 19 ennakko
ti 7.7. klo 19 e-i
to 9.7. klo 19
la 11.7. klo 15
su 12.7. klo 15
ti 14.7. klo 19
ke 15.7. klo 19
to 16.7. klo 19
su 19.7. klo 15
ma 20.7. klo 19
ke 22.7. klo 19
to 23.7. klo 19
ke 29.7. klo 19
su 2.8. klo 19
ti 4.8. klo 19
ke 5.8. klo 19
to 6.8. klo 19

Työryhmä:

Ohjaus:
Eino Saari

Musiikin johto:
Juho Hannikainen

Näyttämöllä:
Ville Haataja
Samppa Heikkinen
Senja Huusko
Hanna Härmä
Anni Kaasinen
Tuuli Kainulainen
Juha Kangasmäki
Maiju Karhu
Saara Karjalainen
Anja Keränen
Elina Kosunen
Jaani Leinonen
Essi Matero
Annemari Moilanen
Pekka Moilanen
Heikki Mäkäräinen
Jonne Putkonen
Eija Ruuskanen
Iiro Tuovinen
Antti Vilhunen
Suvi Väyrynen

Orkesteri:
Heikki Haikarainen
Juho Hannikainen
Andreas Heino
Anna-Kaisa Miettinen
Anttiesko Ronkainen
Hannu Tarvainen

Miksaus ja äänitekniikka:
Jaakko Suutari ja Sami Juutinen

Lavastus/puvustus:
Anu Hyyryläinen
Tuuli Kainulainen
Juha Kangasmäki
Saara Karjalainen
Enni Kettunen
Lotta Kingelin
Mirka Kulmalainen
Johanna Meriläinen
Maarit Väyrynen

Graafinen suunnittelu:
Elina Kosunen

Tuotanto:
Kajaanin Harrastajateatteri
Sara Saxholm
Eino Saari

Kylttyyr

2009-07-05T13:51:00.004+03:00

Uih, kerrankin kulttuuria niin paljon tarjolla, ettei kaikkeen ehdi mukaan. Ja yllättäen se jopa hienoisesti ahdistaa. Haluan nähdä, kokea, haistella, tuntea kaikkea samaan aikaan ja erikseen.

Aloitin rankoilla aiheilla. High Heels Society revitti naiseuden nurjalla puolella. Sofi Oksanen oli sanoittanut sanat, KokoTeatterin Maija Kaunismaa ja Anne Veijalainen taas pistivät itsensä likoon niin fyysisesti kuin henkisestikin laulaen ja esiintyen.

Keskustelutilaisuudesta esityksen jälkeen

Esitys alkoi rankoilla teemoilla: pedofilia, raiskaukset, väkivalta suhteessa. Loppua kohti ote keveni, mutta eivät aiheet. Esityksen keskeiseksi teemaksi nousi se kuinka ulkonäkö määrittää naista ja sitä kuinka häneen saa sen perusteella suhtautua. Esityksessä pohdittiin myös naisen asemaa valtarakenteissa ja yhteiskunnassamme.

Jossain kohti esitys olisi kaivannut ryhtiä ja tiivistämistä, mutta kokonaisuudessaan tekstit ja laulut pistivät ajattelemaan. Ja myönnän, alkupuolella sanat koskettivat niin, että silmissäni kiilsivät kyyneleet. Myös minä pystyin allekirjoittamaan monia lavalla lausuttuja sanoja.

Rankkojen teemojen jälkeen viikonloppu omistettiin enemmän lasten kulttuurille.

Jakobin sirkus sai sirkushullun tyttäreni aivan sekaisin. Ja äidinkin. Ihana Jakob. Poika, joka halusi tehdä unelmastaan totta ja perustaa sirkuksen. Ja sen hän teki. Yhden pojan esitys oli paitsi oivaltava myös taidokas ja hellyyttävä. Suosittelen kaikille lapsille ja lapsen mielisille.

Jakob

Lauantaina eksyimme Myös Kuhmoon katsomaan Mimiä ja Kukua, joita tytär fanittaa kuin suurimpia rokkitähtiä. Näin aikuisen katsantokannasta esityksessä käsiteltiin hyviä teemoja lapsille. Kateellisuutta, toisten auttamista, kaikkien arvostamista ja fiksuna pitämistä, hampaiden pesun tärkeyttä ja tietysti liikettä sekä musiikkia. Suosittelen myös tätä.

Mimi ja Kuku kiikaroivat viisaita ihmisiä

Kuhmossa oli samaan aikaan menossa Sommelo kansanmusiikkijuhla, jonne olisin myös halunnut päätyä. Mutta kaikkea ei voi saada samaan aikaan. Pientä tuntumaa Sommelosta sain kuitenkin Kuhmo-talolla. Siellä joku nainen soitteli kauniisti flyygeliä, niin että koko Kuhmo-talo oli kuin uneen peitelty. Metsälle tuoksuva mies esitteli vanhoja soittimia. Myös Jouhikko löytyi niiden joukosta.

Ja levyjäkin siellä myytiin. No ei lie mikään yllätys että mukaan lähti Jouhiorkesterin levy. Nikodemus. Ja mikä levy! Aivan loistava ostos. Jouhikkojen sointi, munniharpun pärinä. Vajosin transsiin. Kuumotus kasvaa. Minäkin opin vielä soittamaan jouhikkoa. Jonain päivänä unelma on totta. Kun unelman sanoo ääneen, se toteutuu. Varmasti.

Ai et tiedä mistä puhun? Haluatko sinäkin kuulla? Kuuntele TÄÄLLÄ

Viimeisin esitys oli perinteisempää runoteatteria. Surr - oodi ötököille oli koostettu runoista pienille katsojille sopivaksi elämykseksi. Mukana oli nukketeatteria, musiikkia, hassuttelua ja lausuntaa. Huomasin, että monilla lapsilla oli vaikeuksia keskittyä puolituntiseen esitykseen, koska esityksen tyyli on nykyisestä menevästä räminästä rauhallisempaa. Hahmot saivat kuitenkin useimmat temmattua runon taikaan mukaan ja nauru raikasi myös aikuisten suista.

Onpa ollut mainio viikonloppu. Kyllä taas jaksaa tehdä töitä seuraavankin viikon. Kolme viikkoa vielä lomaan...

Perhana

2009-06-24T21:38:00.004+03:00

Jänöt olivat syöneet mun parsakaalit! Ylpeyteni, ihanuudet. Jopa ne pienimmätkin taimet. Rontit!

Jos seuraavaalla käynnillä on hävinneet salaatit, minä (vegaaniudesta huolimatta) julistan henkilökohtaisen sodan pupusia vastaan. Tähän ei rauhankyyhkyillä ole mitään sanomista.

Taistelen ensin tervalla ja höyhenillä, sen jälkeen järeillä pelotteilla. (Mitä ne ovat, on vasta kehitteillä.)

Onneksi kukkakaalit eivät olleet kelvanneet. Niissä oli pienet kukintoalut tuloillaan.

Pavut näyttäisivät kasvavan parhaiten, perunakin näyttää pärjäävän. Jospa sieltä pellosta jotain suuhun syksyllä saadaan.

Nyt on jo tosin päätetty, että sadonkorjuujuhlat pidetään, vaikka kasvikset pitäisi ostaa kaupasta.

Vuorovaikutustaidot

2009-06-18T17:40:00.004+03:00

"Sä et osaa puhua. Sä et puhu mun kieltä, sä puhut äidin kieltä."

lausui tyttäreni tänään.

No ei se ole ihmekään, että on kommunikaatiovaikeuksia.

Toinen kotifilosofini lausahdus kertoi myös olennaisen maailmastamme.
Tytär sanoi:
"Tiedätkö äiti, maailma on pyör... on ihan maailmanpyörä."

Siltä minustakin tuntuu.
Välillä mennään ylös, välillä alas päin.

Nyt vaihteeksi ylöspäin.

Onko oikein?

2009-06-16T09:47:00.003+03:00

Olen läpikäynyt itseäni viime päivinä aika rajusti. Olen miettinyt syitä omaan käytökseeni erilaisissa tilanteissa ja keskustellut aiheesta liiankin monen ihmisen kanssa. Uskon, että olen rehellinen itselleni, vaikken vielä osaakaan muuttaa kaikkia käytöstapojani paremmaksi. Luulen olevani kuitenkin oikealla tiellä.

Viimeisin kysymys joka on pohdituttanut on se, että onko väärin toivoa olevansa prioriteeteissä ensimmäinen? Kun oikein tarkkaan asiaa ajattelen, tämä asia taitaa osaltani juontua lapsuudesta asti. Veljeni oli sukumme ensimmäinen lapsi. Kaikella mahdollisella tavalla. Ja siitä muistettiin mainita joka ikisillä sukujuhlilla. Koin aina, että minä en ole yhtä arvokas. Että olen toinen. Myös muutenkin kuin olemalla pikkusisko.

Tätä asiaa olen käsitellyt äitini kanssa joskus aiemmin elämän isojen kriisien ohessa ja tiedän, että olen yhtä lailla arvokas vanhemmilleni kuin veljenikin. Se ei enää ole ongelma.

Mutta en ole koskaan ennen ajatellut, että yhäkin etsin vierelleni ihmisiä, jotka olisivat valmiit laittamaan minut joissain määrin ensimmäiseksi. Siksi varmaan vaadin niin paljon ystäviltäni ja rakkailtani. Etenkin rakkailtani. En kestä sitä tunnetta, että joku muu ihminen menee edeltäni rakkaani rakkaudessa.

Olen myös huomannut että mieluummin kuin taistelen ensimmäisestä sijasta, minä väistyn sellaisten ihmisten edestä, joilla ei luontaisesti sellaista tunnetta minusta tule. Tästä minua taidettiin tänä viikonloppuna jossain sivulauseessa vähän kritisoidakin. Ja myönnän, olen tehnyt niin menneessä ja nykyisessä.

Ehkä minä toimin väärin. Ehkä ei pitäisi vaatia niin paljon. Hyväksyä se, etten minä ole niin tärkeä. Mutta piru vie kun se on vaikeaa. Minä olen vain elämässäni halunnut saada kokea edes kerran sen, että olen rakkaudessa ensimmäinen.

No, jos totta puhutaan, nyt minä olen saanut kokea sen kerran ja saan yhäkin. Tyttärelleni minä olen rakkaudessa tärkein. Se voimauttaa minua ja tekee minusta vuosi vuodelta ehjemmän ihmisen. Tyttäreni ansiosta minä haluan olla parempi ihminen ja toimia niin että meillä molemmilla olisi onnellinen ja hyvä elämä. Ja päivä päivältä onnistun siinä paremmin. Pienin askelin. Pienin totuuksin.

Tykkään

2009-06-15T23:32:00.005+03:00

Minä sitten tykkään ihan hirmuisesti Ankin laulusta Niin aikaisin.

Se sopii muutenkin olotilaan, joka syntyi edellisen postauksen vitutuksen jälkimaininkina.

Jospa ihan pian jäljellä on enää vain muistot.

Uudet tuulet puhaltavat jo.

NIIN AIKAISIN

Kesäaamun muistan kaunehimman
kun mä nousin niin aikaisin.
Linnun laulun muistan helkkyvimmän
joka minut vei muistoihin.
Hämärään vielä peittyi maa,
kukkaset niityn tuoksullaan,
täytti ilman huumaten
nyt sitä koskaan en mä voi unhoittaa.

Kastehelmet kiilsi kirkkahimmat
vielä päissä ruiskukkien,
tuuli raikas keveästi liikkumahan
latvat sai koivujen.
Kuinka kaunis voi olla maa,
aamu uusi kun sarastaa,
tuota hetkeä vain mielestäni
en mä koskaan voi unhoittaa.

Niin mä kuljin metsätietä
itsekseni hiljaa näin hyräillen.
Polku rantaan asti johti
järvenpinta hohti kimmeltäen.
Usvapatsaat jo katoaa,
tuuli kauas ne kuljettaa,
niinkuin muiston jonka tuskan
aika ainoastaan voi vaimentaa.

Sateen jälkeen ilma raikas on
ja puhtahaksi tullut on maa.
Aurinko pois kastehelmet
niinkuin kyyneletkin taas kuivattaa.
Häntä niin silloin kaipasin,
yksin näin hiljaa laulelin,
kesäaamusta kun lohdutusta
kerran etsin
niin aikaisin
niin aikaisin
niin aikaisin...

Voi vittu kun vituttaa

2009-06-11T22:55:00.003+03:00

Voi että tällä viikolla on osannut ärsyttää. Ja aihe sama, mikä ärsyttää kovin usein. En kestä epärehellisyyttä. En niin tippaakaan.

Ärsyttää, kun ihmiset puhuvat sellaista, mitä ei ole oikeasti tapahtunut. Värittävät tapahtumia niin, että ne muuttuvat kerrassaan toiseksi, mitä todellisuudessa olivatkaan.

Ärsyttää, että selän takana puhutaan pahaa ja naaman edessä hymyillään, kuin parahimmat ystävät konsanaan.

Ärsyttää kun ei voi olla itse rehellinen vaan pitää kasata hampaankoloon enemmän kuin ienraja antaa myöten.

Ja ärsyttää kun siitä syystä käyttäytyy kuin mielipuolinen ja tekee kaikkien muidenkin olon yhtä kurjaksi kuin itsellä on, ihan vaan siksi ettei kulttuurissamme ole tapana sanoa asioita päin naamaa vaan siellä selän takana.

Ärsyttää niin paljon, että haluan irtisanoutua kaikesta epärehellisyydestä eroon. Vaikka menettäisin siinä ohessa jotain sellaistakin, mistä olisin halunnut pitää kiinni.

Ärsyttää niin, että taidan vaihtaa maisemaa.

Autiotalon liepeillä

2009-06-09T22:24:00.004+03:00

Toissapäivänä käytiin tarkastamassa mitä on tapahtunut eräälle vanhalle tuttavalle. Eipä paljon mitään. Yhä rähjä ja kiintoisa. Todella kiintoisa. Tytär ei uskaltautunut yläkertaan tuolloin, mutta tänään kipusi sinne perässäni.

Harmi ettei kamera ollut nyt mukana. Yläkerta oli tosi hurja! Huoneet olivat vihreitä ja keltaisia. Yhdessä oli ollut punaista tapettia, mutta se oli revitty pois ja alta paistoi hirret.

Tekisi mieli siivota talo. Ei siellä talvella tarkene, mutta kesällä niissä tiloissa voisi saada aikaan vaikka mitä. Ja ympäristökin on mitä otollisin. Naapureita ei mailla eikä halmeilla. Ympärillä pelkkää metsää ja luontoa. Harmittaa vietävästi, että paikkaa ei ole jaksettu pitää kunnossa. Taitaa olla kaupungin omistuksessa yhä...

Levoton lauantai

2009-06-06T22:59:00.002+03:00

Tänään on ollut levoton olo.
Ei osaisi olla paikoillaan, mutta olen silti.
Pää täynnä sanoja, joista osa eksyi tauluun.

Kuinka monta metriä...

2009-06-06T22:54:00.002+03:00

...tarvitaan harsoa peitoksi?
Aika paljon.

Valokuvatorstain haasteena tällä kertaa määrämuoto.

Löytöjä

2009-06-02T23:14:00.005+03:00

Tänään plantaasilla oli oikein onnekas päivä. Opin uutta. Maassa kasvava rikkakasvi onkin syötävää ja maistui oikein hyvälle. Nimi vain meinasi unohtua. Olikohan se vuohenjuuri?

No kuitenkin, tuota pellon laitamia valloittanutta kasvia ihmetellessämme huomasimme aluskasvillisuuden joukossa jotain muutakin. Raparperia ja hillittömän kokoisen ruohosipulikasvuston. Kaivoimme tietenkin itsellemme sieltä taimet ja istutimme ne pellolle. Kiitos äitini tarkan silmän, emme ehkä saa tuota rikkakasvustoa mukaan...

Tytärkin teki löytöjä mummin kanssa. Samaisen pellon vierestä poltetun talon raunioilta löytyi kerrankin kiintoisa kapine.

Häiritseviä seikkoja arkipäivässä

2009-06-01T21:29:00.006+03:00

Tänään se vyöryi ylle. Se tunne, mikä kartoitti polkujani teini-iässä ja on saattanut minut tähän. Sellainen tunne, joka ei enää vaivaa minua. Paitsi että vaivasi tänään.

Minua on aina pidetty sosiaalisena. Olen kuullut itsestäni käytettävän ilmaisuja kuten:

"Olet kuin koira, joka heiluttaa häntäänsä jokaiselle vastaantulijalle yhtä innokkaasti."

"Sinä se kyllä tulet toimeen ihan kaikkien kanssa."

"Sä olet niin empaattinen. Miten sua ei voi kukaan ärsyttää?"

"Jos sinun kanssa ei tule toimeen, niin voi katsoa itsensä peiliin."

Tänään kuitenkin oivalsin, että tässä on totuutta toinen puoli. Myönnän. Olen aina ollut empaattinen ja sosiaalinen ja tullut toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa iästä ja statuksesta huolimatta. Mutta todellisuudessa sosiaalisuuteni on täyttä huijausta. Osaan jutustella sujuvasti niin sanottua small talkkia, mutta kun pitäisi päästää ihmiset oikeasti lähelle, peräännyn.

Muistan kuinka lukioikäisenä koin itseni yksinäiseksi, sanoi eräs ystäväni, että: "kuinka sä voit olla yksinäinen, kun sinulla on niin paljon kavereita." Mutta kaveruus ei ole samaa kuin ystävyys. Ja ystäviä ei koskaan ole liikaa.

Tämä tuli tänään mieleeni, kun katselin joukkiota ihmisiä, joiden kanssa voin jutustella leppoisasti kaikenlaista hömppää, mutta keiden seurassa tunnen kuitenkin itseni ulkopuoliseksi. En ole tainnut vieläkään oppia päästämään ihmisiä lähelleni. Olin vähän turhautunut havaittuani tämän seikan. Niinpä lähdin mieluummin tyttäreni kanssa tutkimaan luontoa ja kiipeilemään linnan muureille.

Pohdintaan jääkin, että kuinka paljon tämä ehkä jopa luontainen ulkopuolisuuteni häiritsee minua. Yllättävää kyllä, se ei tunnu häiritsevän kuten nuorempana. Olen huomannut, ettei minulle ole suotu mahdollisuuksia tehdä moniakaan asioita valtavirran tapaan. Joten ei liene ihme, etten osaa sosiaalisissa suhteissakaan toimia ihan ennakko-odotusten mukaisesti.

Ja saattaahan syynä olla myös se, että kuitenkin on olemassa yksi ihminen, jolle olen ehdottomasti antautunut täysin ja ehdoitta. Ja sen lisäksi on olemassa niitä kultaakin kalliimpia ystäviäkin.

Mutta häiritsipä oivallus kuitenkin sen verran, että pyörittelin asiaa päässäni ja kirjoitin siitä itselleni tänne muistiinpanon.

Aloittelin tänään lukemaan Erlend Loen Doppler kirjaa. Hymyilytti heti kirjan alkuasetelma. Mies oli muuttanut metsään asumaan yksin, koska ei pitänyt ihmisistä. Minä kyllä tykkään ihmisistä, mutta välillä tuntuu, että asun silti umpimetsässä.

Toinen asia, joka tänään häiritsi, oli ilmastonmuutos. Vaikka rakastan kesäkukkia niityillä yli kaiken, niin nyt ei vielä näillä korkeuksilla ole kurjenpolven eikä puna-ailakin aika kukkia. Liekö kuuluisi kielonkaan vielä huumata tuoksullaan. Hämmentävää. Mitähän meillä kasvaa loppukesästä?

Plantaasilla

2009-05-31T14:32:00.003+03:00

Mielessä pyörii Täällä Pohjantähden alla kirjan Jussi. Ja suo ja kuokka. Kuinka Jussin selkä vääntyi mutkalle, kun hän muokkasi yksin suosta maan itselleen ja aloitti viljelyn. Valmiiksi kynnetty pelto ei ole kuin suo, mutta tunne maan muokkaamisesta on varmasti sama. Ainakin näin laiskan pulskean kaupunkilaisen toimesta. Kääntelin talikolla maata ja sekoittelin sekaan hevosen lantaa. Harasin ja istutin taimia ja siemeniä. Kun alkoi voimat olemaan lopussa, ojentauduin seisomaan ja tajusin miksi Jussin selkä oli jäänyt vinoksi. Muutama tunti hommia ja omakaan ei meinaa suoristua. Jos ei pellosta saada muuta tulosta, niin ainakin kyntäjän lihakset kesän mittaan kasvavat ja kehittyvät senkin edestä.

Plantaasilla huomasin myös toisen seikan. Vaikka olin pitkästä aikaa vain ja ainoastaan yksin, omien ajatusteni kanssa, ei päässä tuntunut liikkuvan paljon mitään. Nautinnollista. Pää oli mukana siinä mitä kulloisellakin hetkellä tein. Ajatuksissa liikkui vain juuri olennaiseen tarvittavia tuumia.

Peltohommien jälkeen olo on myös sellainen, että tietää tehneensä jotain. Illalla kun menen nukuttamaan tytärtä, nukahdan usein jo ennen häntä. Terveeseen syvään uneen.

Aurinko kasvattaa ihmistä

2009-05-24T22:13:00.006+03:00

Minä avaan lukot
revin ovet saranoistaan.
Enää varpaani kiinni maassa.
Irtaudun.

Minä muuten tykkään niistä vanhoista keinuista, joissa istutaan vastakkain.
Kun jalat keinuttavat vauhtia oman luonnollisen rytmini mukaan.
Ihan huomaamatta. Kuin kiikkustuolissa.
Nautin ja tuumailen.

Mieleen ilmestyi jälleen Yoko Onon taideteos,
jossa pyydettiin ensin laittamaan kasaan yksi kivi jokaista huolta kohden.
Sen jälkeen toiseen kasaan tuli asettaa kivi jokaista iloa kohden.
Lopuksi pyydettiin vertailemaan kasoja.
(Mound of Sorrow, Mound of Joy)

Luulen, että ilojeni kasa olisi nyt suurempi.

Täällä voi olla jatkossa hiljaisempaa.
Todennäköisesti olen palstoilla.
Aari laajenikin lopulta kahdeksi aariksi.
Nyt se on siis plantaasi.
Siellä on havaittavissa sellaista yhteisöllisyyden ideologiaa,
jollaista en ole pitkään aikaan kohdannut.
Tunsin heti oloni kotoisaksi.

Maalla

2009-05-18T22:28:00.004+03:00

Navetassa lintujen laulu oli korvia huumaava. Kaunista, villiä, onnellista.
Tytär sanoi: Täällä haisee pahalle.

Hevoset antoivat käteni kulkea otsalta korvien väliin.
Pörrötin harjaa.
Ihmettelin kylkien pehmoista sileyttä kämmeneni alla.
Lapsonen nauroi huulien hamutessa heinää hänen käsistään.

Opin jotain uutta.

Se kukkii sittenkin

2009-05-18T22:15:00.003+03:00

Arkea

2009-05-12T22:36:00.010+03:00

Laitoin vihdoin "punamutaa" päähän. Päälle pussi ja ikivanha myssy. Jalassa puhki kulutetut verkkarit ja löysääkin löysempi huppari. Parvekkeen siivousta kumppareissa, lapsi vaati leikkipuistoon. Vaihdoin tennarit ja pistin takin päälle. Hiekkalaatikolla seuraan liittyi pari noin 5-vuotiasta tyttöä. Kysyivät olenko tytön isosisko vai äiti. Kun vastasin: äiti, toinen tytöistä sanoi: olisin luullut että isosisko.

Koivuissa on versoja. Voikukkia. Lupiinien lehtiä. Pörriäisiä.

Ääneni on kadonnut. Koetan olla hiljaa. Kasvattava kokemus. Olen liian harvoin hiljaa. Jos on jotain asiaa, pitää mennä viereen kertomaan se. Läheisyys tuntuu hyvälle.

Odotan innolla kesäteatteriproduktion kehittymistä. Ensimmäisissä lukutreeneissä tänään erittäin hyvä tunnelma. Käsi kutisee jo rakentamaan lavasteita!

Orkideassa avautui toinen nuppu täyteen loistoon!

Sunnuntain ilot

2009-05-10T22:28:00.004+03:00

Aamulla tytär sai vihdoin ojentaa lahjan, jonka oli tehnyt päiväkodissa. Sisältä paljastui kassi äidille. Ja täynnä kaikkea perinaisellista tavaraa. Aika hyvin salaisuus pysyi, vaikka vähän minä aavistelin sisältöä lapsen vaivihkaisista kyselyistä viikon varrella: "Äiti, onko sinun taskuissa hajustusvettä?", "Tykkäätsä äiti sinisestä?", "Sä tarttisit varmaan kassin."

Todellisuudessa minun kassistani ei näin naisellisia tavaroita löydy (eli ihan tarpeen tuli lahja.) Mielenkiinnosta levitin reppuni sisällön sängylle ja tutkin, mitä oikeasti kannan mukanani. Sisältä löytyi lähihoitajan perustutkinnon erikoistusmisalan näyttötutkintotavoitteet ym. koulutukseen liittyviä papereita, kolme keskeneräistä huopanukkea, aurinkolasit, kaksi naamarikaavaa (nalle ja kissa) ja kauppakuitteja.

Päivällä kävin äitini kanssa kukkaostoksilla ja yllätin itseni kukittamalla parvekkeen kevään kunniaksi orvokein. Siivoilin samalla partsia kesäkuntoon. Ruokaillessamme muistelin aiempia äitienpäiviä. Viime vuonna sain eksältä orkidean, joka oli myös vuosipäivämme lahja. Kun nostin katseeni ikkunalaudalla asustelevaan kukkaan, huomasin sen ensimmäisen nupun auenneen. Vihdoin! Olen odottanut tätä hetkeä niin, että orkideat ovat tulleet uniinikin.

Illalla käytiin vilkaisemassa "meidän peltoa". Se ei muuten sijainnutkaan siellä missä aiemmin luulin vaan paljon paremmassa paikassa. Kovin oli märkää vielä. Saamme varmaan tovin odotella, että traktori pääsee tasoittamaan maan ja että pääsemme palstoittamaan . Jospa odotellessa saisin viljelysuunnitelman valmiiksi.

Rakastunut vai valaistunut?

2009-05-07T22:24:00.001+03:00

"Kerro jo nyt mitä sulle on tapahtunut! Oletko sinä rakastunut, ihan varmasti olet!"
Kommentoitiin minulle töissä.

Vastasin:

"Joo, niin taidan olla rakastunut. Itseeni."
"Eikun oikeesti, minä vaan tunnen olevani niin sopusoinnussa itseni ja ympäristön kanssa,
että olen hyvällä tuulella koko ajan."

Olenkohan minä maanis-depressiivinen vai voiko tämä tunne kestää ikuisesti?
Vaikka jotkin asiat ärsyttävätkin, hymyilyttää koko ajan.
Minä suorastaan leijun!

Vai oliskohan syy kuitenkin tuo kesä?
Koivussa on silmuja ja Seljankani ikkunan alla työntää esiin lehtiään.

Elossa siis kaikki hyvin ja olen todella tyytyväinen.

Kaksoisolentoni

2009-05-07T22:09:00.008+03:00

Valokuvatorstain haaste 131.

Mä en tykkää

2009-05-05T22:05:00.004+03:00

yhtään siitä kun sadesäällä kastemadot ryömii tielle ja joutuvat pyöräilijöiden teloitettavaksi.

En tiedä, että pitäisikö tästä ajatella buddhalaisella mielellä niin, että jos ajan madon päältä, se on saavuttanut kohtalonsa ja pääsee seuraavaan elämään. Vaiko kärsisinkö tuskaa siitä, että olen tappanut yhden elävän lieron. Yleensä kyllä koetan väistellä matoja, minkä vuoksi ajan aika mutkittelevasti sadesäällä. Luulen kuitenkin ainakin yhden madon saavuttaneen kohtalonsa pyöränrenkaani alla tänäänkin. Masentavaa kun tiet on hautausmaana.

Ja ihan vaan ettei yltiöpositiivisuuteni pääsisi karkoittamaan lukijaani (tai pahimmassa tapauksessa useampiakin) aion valittaa ihan muuten vaan tasapuolisuuden nimessä muustakin.

Nyt ärsyttää myös vapun juhlijat, jotka ovat roskanneet kaikki mahdolliset paikat kaupungissa. Ei ole vihreää aluetta, jossa ei olisi kaljapullon korkkeja, sirpaleita tai pakkauksia lojumassa. Kertakäyttögrilli, serpentiinit, muoviset salaattirasiat ja kolmioleivän kuoret, muovipusseja, erinäisiä vaatekappaleita... Kaikki löytyy maasta. Perkeles. Yritä siinä sitten nauttia lapsen kanssa Kyynäspääniemen luontokaistaleesta, leikkipuistoista tai mistään aukeasta paikasta.

Ja lisäksi vielä humalaiset käyttävät yleisenä vessana näitä samoja alueita. Nyt saa varoitella koiran paskan lisäksi ihmisenkin eritteistä leikkipuistoissa. "Jos vaan ajeltais pyörällä ja kateltais maisemia."

Kaikkein eniten kuitenkin ottaa mielen päälle kaupungin säästösuunnitelmat. Kyläkoulut lakkautetaan ja lapset tungetaan keskustaan ylisuuriin luokkiin. Harrastusmahdollisuudet poistetaan (etenkin luovat ja taiteelliset) ja yleiset edut karsitaan minimiin.

Juu. Saapi sitä sitten ihmetellä miksi kaupungista vähenee populaatio. Kannattaisiko pohtia miten kyläyhteisöjen tukeminen voisi estää taajamien autioitumisen tai kuinka pienet luokkakoot takaisivat lapsille yksilöllisemmän opetuksen ja rauhallisemman oppimisympäristön? Tai kuinka harrastusmahdollisuudet auttaisivat nuoria löytämään oman henkireikänsä muutenkin niin vaativassa yhteiskunnassamme. Tuntuu, että on vaan ajan kysymys, milloin jonkun nuoren pää taas pamahtaa jokelan tai kauhajoen malliin.

Äh, tästä aiheesta voisi jurista laajemminkin, mutta säästän lukijani teidät siltä. Potuttaa itseäkin jo tarpeeksi.

Ja loppuun sitten vielä päivän iloiset asiat:
Näin sinitiaisia, jotka oli tosi nättejä.
Pääsen tyttären kanssa viettämään heinäkuun samassa päiväkodissa työn puolesta.
Alan innostumaan viljelypalstasta ihan tosissaan eilisen koulutuksen myötä.

30 vuotta

2009-05-01T23:21:00.005+03:00

Tai oikeastaan jo muutama vuosi päälle on eloa tällä planeetalla kertynyt osakseni. Nyt voin myöntää, että ikä aiheutti minulle kriisin. Vaivihkaa, ihan huomaamatta. Ehkä sen aiheutti ulkoinen paine. Tunne siitä, etten saisi olla onnellinen siitä mitä minulla jo on, vaan minun tulisi kaivata enemmän. Haluta enemmän. Tehdä enemmän. Ajanjaksoksi kadotin itseni. En enää tiennyt kuka minä olen, mitä alunperinkään halusin tai mikä tekee minusta todella onnellisen.

Sitten tapahtui jotain. Ja minä tajusin. Voisi sanoa, että näin elämänjanan selkeästi silmieni edessä. Vaikka minä koin itseni vanhaksi ja jämähtäneeksi, niin kyse olikin vain tietystä jaksosta elämässä. Hyvin lyhyestä jaksosta pitkällä tähtäimellä katsottuna. Ja syykin jämähtämiseen oli parhain kaikista. Lapseni, rakkaani, nuppuseni. Jonka vuoksi olin valmis jättämään osan haaveistani luodakseni hänen haaveensa todeksi. Ollakseni läsnä nämä vuodet, joina hän kaipaa minua eniten. Tarvitsee minua ja lennättää minua.

Jämähtyneisyys ei kuvannutkaan minua. Olen eteenpäin kulkeva ja eteenpäin auttava. Jokainen päivä on minulle onnen lähde. Jokaisena päivänä havaitsen hetkiä, joissa olen onnea täynnä. Ne eivät ole mitään suuria tapahtumia. Onneni syntyy arjesta.

Kun lapsi "lukee" kirjaa keksien itse sen tarinan. Kun ajan pyörällä säässä kuin säässä ja nautin: auringosta, sateen tuoksusta, lumen narinasta, jään ritinästä, lintujen laulusta, tuulesta, tuoksuista, vauhdista, kukkien väriloistosta. Kun töissä näen kaappini ovessa lasten piirrustukset ja tiedän, että tulen nauttimaan päivästä heidän kanssaan. Kun illalla makaan sängyssäni kissa selkäni päällä kehräten ja lapseni unen kuullessani. Kun vain on. Hetki seisoo, mutta siinä kulkevat kaikki elämänkirjon värit. Nyt.

Olen ylpeä vuosistani. Ja uusista rypyistä silmäkulmissa ja juovista, jotka ovat alkaneet muodostua hymyni heijasteeksi poskiini. Olen onnellinen, että yhäkin jaksan innostua uusista asioista. Kehityn ja tunnistan kehittymisen itsessäni. Opiskelu on motivoivaa ja sen myötä saadut kokemukset ovat kasvattaneet näkemyskenttääni laajemmaksi.

Tiedän kuka olen ja mitä haluan. Olen varma itsestäni, epävarmuudessanikin. Tiedän paikkani ja nautin siinä olemisesta. Olen oikealla tiellä, eikä se katoa, vaikka välillä haluaisinkin lähteä samoamaan siitä haarautuvia polkuja. Elämänkokemukseni ovat rikkaus ja kannan niitä ylpeänä rypyissäni ja juovissani. Olen tyytyväinen siihen, että olen nyt tässä. Menneen edessä ja tulevaisuuden lupauksessa.

Joku laulaa lurittelee ja välillä nauraa ikkunani takana. Onnen tunne leviää. Toivottavasti se saavuttaa sinutkin!

Naamioituneet naikkoset

2009-04-30T22:33:00.002+03:00

Valokuvatorstaissa 130. haasteen aiheena on vappumaisesti naamiaiset.
Tänään perinteisiä naamiaisia on vietetty niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Tytär on lauleskeleva, tanssiva ja juokseva perhonen

Äiti oli töissä merirosvona ja kotona kissamaisen raukeana.

Tosin taidan viettää naamiaisia joka päivä.
Etenkin aamuisin huomaan aika usein naamioivani itseni pirteäksi,
seurassa koetan naamioitua fiksummaksi ja kotona koetan naamioitua sohvaksi.
Vaihtelevalla menestyksellä onnistuen.

Hyvää Vappua kaikille naamioituneille sekä paljastuneille!

Autio

2009-04-25T22:49:00.002+03:00

Valokuvatorstain haaste 129. on autio.

Autiolle näyttää lupaus paremmasta maailmasta.
Kannattaisiko mieluummin etsiä itsensä sisältä?

Oudot tyypit

2009-04-19T21:32:00.005+03:00

"Oudot tyypit ovat itsekkäitä, kärsimättömiä, paisuneita ja hukassa.
Ne ovat hieman lapsellisia ja koristeellisia.
Ne eivät hallitse tilanteita, vaan tilanteet vyöryvät heidän ylitse."

- Marjukka Korhonen

Kävimme tänään tutustumassa mielenkiintoiseen ja vaikuttavaan Marjukka Korhosen näyttelyyn. Laajeneminen ottaa kantaa tähän päivään. Marjukka Korhonen tuo silmien eteen niitä, jotka usein koetetaan laittaa katseidemme ulkopuolelle. Ja tekee sen loistavasti.

Nettijulkaisu näyttelystä esittelee omia sanojani laajemmin Korhosen ajatuksia.

Tytär kommentoi näyttelyä:

" Se pää hurisi. Se pelotti minua. Minua aina monet asiat pelottaa."

" Toi on lammas. Mikä sen nimi vois olla? Sen nimi vois olla lehmä."

" Noilla kahdella on samanlaiset housut. Ja ne on laittaneet kädet korville."
Pallopää teoksesta.

Piilotettu omakuva tiistaille

2009-04-14T22:23:00.005+03:00

Pistettiin vähän väriä elämään.
Ankeimmasta ankein parvekkeen seinä on nyt vähemmän ankea taidenäyttely.

Väriä käsittelin myös huovuttamalla tädilleni lakanahuovutuksella pesukoneessa huivin.

Lankaa ja huopaa ristiin rastiin lakanan päälle.

Lakana kierritetään rullalle ja sidotaan tiukasti kiinni.
Paketti pesukoneeseen.
Pesukonekäsittelyn jälkeen:

Violetti

2009-04-12T13:55:00.003+03:00

Valokuvatorstain haasteena oli violetti. Arvaatko mitä kuvassa on?

Violetti on vallannut vaivihkaa minut.
Luulen, että se johtuu kuluneen vuoden sisäisestä (ja kivuliaastakin) kasvusta.
Violetin väristä kun on kirjoittettu mm. näin:

"Henkisyyden väri, joka johdattaa syvään, meditatiiviseen rauhaan. Kipua lievittävä, pään alueen vaivoja, hermoja, ja unettomuutta hoitava. Auttaa antautumaan puhtaan olemassaolon kokemukselle, jossa tietoisuus on täysin tyyni ja avara."

Wreck this journal

2009-04-09T21:02:00.003+03:00

Se saapui. Wreck this journal käsissäni painelin saman tien kahvilaan selailemaan kirjan sisältöä. Tuhosin samalla yhden sivun. En kylläkään kahvilla, kun en osaa sitä juoda, vaan teellä.

Uusi tie alkaa. Kuten se alkoi viime yönä unessani. Hylkäsin unessani vanhan ja kävelin suuren metsän halki tielle, jota rakennettiin vielä. Kuin konkretisoitu pätkä elämästäni. Olen hyljännyt tien, joka ei vienyt haluamaani suuntaan ja lähtenyt kulkemaan uusia polkuja. Pidän tästä epämääräisyydestä.

Valoisa omakuvatiistai

2009-04-07T21:32:00.003+03:00

Aurinko tekee olon ihan valaistuneeksi ja saa liikkeelle.
Alan jo tuntea poltetta olla kaiken valoisan ajan ulkona.
Tänään se onnistui mallikkaasti.
Kiipesin myös uuteen puuhun.
Hyvä päivä.

Kevätmaisemia

2009-04-06T22:32:00.005+03:00

Vaikka aurinko paistaa niin kauniisti, niin on pakko myöntää että rakkaassa jokimaisemassa vuodenaika näkyy paljon ankeammin kuin vaikkapa syksyllä tai talvella.

Saimme kuitenkin suuret naurut, kun joessa polskineet sorsat päättivät lähteä kävelylle kanssamme. Tytär oli ensin epäuskoinen, mutta sieltä ne vaan taapersivat mukaan. Eivät kuitenkaan jaksaneet ihan leikkipuistoon asti, vaan lehahtivat hetken päästä takaisin jokeen.

Ensi kesälle olemme neiti Nöttösen kanssa asettaneet tavoitteeksi kiipeillä mahdollisimman paljon puihin. Koska jo aiemmin tulin esitelleeksi yhden valloittavan kiipeilypuun, niin jatkettakoon sarjaa kaikkein tutuimmalla puullamme.

Tänään halailimme myös puita ja saimme paljon puuenergiaa. Hyvää vastinetta koulussa havaitsemallemme ilmiölle: Kun käden laittoi raeruoholautasen päälle (jossa kasvoi sankkana kasvustona vihreää) se huokui kylmää. Vetikö se energiaa ihmisestä, vai mikä tämän ilmiön selittää? Kuka osaa selvittää?

Tuulettumassa

2009-04-05T21:40:00.002+03:00

Edelliseen viitaten, pakkohan tuonne aurinkoon on vääntäytyä. Koko iltapäivä järven jäällä ja olo kuin sisältä valaistu. Ei ole parempaa, vai onko? Ehkä purjeliito. Ylhäällä tuulen vietävissä, yksin omien ajatustensa kanssa. Katsoin kaihoisasti. Minäkin haluaisin...

Luettavana nyt

2009-04-05T13:23:00.004+03:00

Kevät. Se panee pään pyörälle. Taisi laittaa tänäkin vuonna. Kävin muutaman viikon ylikierroksilla ja sitten (eli nyt) tuli väsy. Ja mahdollisesti myös pieni flunssa tyttäreltä. Tekee vain mieli kääriytyä vilttiin ja juoda teetä ja olla omassa pienessä lämpimässä luolassa. Ja mikäs siinä. Seuralaisena luolassani on kaksi oikein mainiota kirjaa.

Ensimmäinen on oikein pätevä teos luonnonmukaisesta viljelystä. Vanha ja kärsinyt opus tuli kaivettua esiin viljelypalstan vuokraamisen jälkeen. Tällä hetkellä olen paneutunut taimikasvatukseen ja myös palstan suunnittelemiseen sen mukaan, mitkä lajit sopisivat toistensa seuralaisiksi. Toivon myös sijoittelun auttavan ennaltaehkäisemään tuholaisia, mutta saapa nähdä.

Kovasti kyllä nauratti tämä alla oleva kuva. Tuollaista se meidän kesä sitten varmaan käytännössä on...

Toinen kirja on Paul Austerin Oraakkeliyö. Takuuvarmaa Austeria, noi 50 sivua luettuani. Ei malttaisi jättää käsistään. Auster on ollut suosikkikirjailijani lukiovuosilta saakka ja on ihastuttavaa, että ihailu voi säilyä yhäkin. Nokkela mies, kerrassaan.

Itse en viitsi lukea muiden sanoja kirjasta ennen kuin olen sen lopettanut, mutta jos jota kuta kiinnostaa: hs:n artikkeli löytää täältä

Päivän ilot

2009-04-02T14:57:00.007+03:00

Vuokrasin tänään aarin peltoa. Odotan jo lumien sulamista ja palstoittamista. Sitten vaan kumpparit jalassa multahommiin. Mutta sitä ennen pitää tietysti alkaa tekemään suunnitelmia mitä sinne pistetään kasvamaan. Mitä siemeniä pitää vielä tilata, mitä esikasvattaa... Oih! Mahtava kesäprojekti alkaa nousta siivilleen.

Jossain tuolla hangen alla se aari on.

Toinen asia, joka villiinnytti tänään täysin, oli Pii Poo. Ei se taikuri vaan kauppa, joka myy käytettyjä legoja. Arvatkaa kuka innostui pikkutytön lailla miettimään mitä hienoimpia leikkejä ja tilaamaan kasoittaan niihin soveltuvia palasia? Hihii... Tuskin maltan odottaa, että pääsen rakentelemaan. Niin ja tietysti tytärkin pääsee osalliseksi leikeistä. Ukkojakin tilasin kaksin kappalein, tytölle ja äidille omat.

Kylvöä

2009-03-31T14:25:00.004+03:00

Kevät on selkeästi täällä! Ajattelen vain erilaisia kasveja ja puita. Tänään sain hieman helpotusta kun alku ja juuri kaupan tilaus vihdoin ja viimein tuli. Pistimme siemenet heti tyttären kanssa multiin ja samalla vaihdoin multia myös vanhoihin kukkasiin. Nyt vaan odotellaan. Ruukuissa on kanelibasilikaa, punalehtistä basilikaa, timjamia, salviaa sekä keijunmekkoja.

Haaveissa olisi myös viljelypalsta. Sinne tulee ainakin kesäkurpitsaa mitä tilauksessa tuli myös kahta eri laatua. Ja lisää yrttejä, ehkä tomaattia, perunaa, porkkanaa... Saas nähdä.

Sulais jo kaikki lumet pois ja tulis se kesä. Sitten päästään ehkä myös näistä pitkäaikaisista flunssista, joista yksi nytkin kuumentaa tytärtä ja koettaa viedä hänen äänen.

No ainakin äitee sai luettua loppuun Sara Gruen:Vettä Elefanteille. Suosittelen. En malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin pääsin loppuun. Hieno kuvaus niin vanhuudesta kuin nuoruudestakin.

Oravat

2009-03-29T22:38:00.004+03:00

Pääsin tänään kokeilemaan erästä kauan katseltua kiipeilypuuta. Se oli niin hieno kuin näyttikin. Tytär katseli kun kiipesin puuhun ja totesi: "Äitistä tuli ovara!" Ja pääsihän se pikkuoravakin kokeilemaan puussa istumista. Pitäis löytää vielä puita, joiden kiipeilyoksat olisivat tarpeeksi alhaalla myös hänelle. Nyt kuvat napannut mummi sai toimia kiipeilyapuna.

Töissä

2009-03-26T22:12:00.005+02:00

Oi mitä päiviä töissä. Käytiin tällä viikolla kukkuloilla nauttimassa vauhdin hurmaa ja kevään lämmittävää aurinkoa. Harmi kun ei ollut kunnon kameraa mukana, maisemat ja ilmeet olivat loistavia! Kamerakänny on niin surkea, että jokaisessa kuvassa sävyt heittelee suuntaan ja toiseen, mutta pakko oli ottaa muistoksi hyvistä fiiliksistä edes muutama kuva.

Myös varjoteatteriprokkis on edennyt töissä hyvin. Viikon aikana lapset ovat tehneet hahmoja ja tänään teimme kuvakäsikirjoituksia ja ryhmät saivat harjoitella esityksiä. Huomenna esitetään toisillemme. Tänään saamien maistiaisien perusteella tulee huikeita tarinoita!

Huomenna herättelen vielä lumimaisemaan piilottamani karhun, jota lapset ovat saaneet hangen alta kurkistella. Eräs lapsi laittoi tänään pesän eteen karhulle piirtämänsä hunajapurkin herättelemään tuoksuillaan. Saapa nähdä tuleeko perässä vielä poikanenkin. Eräs eskari informoi minua, että karhut synnyttävät talven aikana poikasen.

Aamusta iltaan liikkeellä

2009-03-20T22:26:00.002+02:00

Tämän viikko meni puuhatessa. Päiväkodilla päivällä varjoteatteriprokkis ja illat taidemuotoja harrastamassa täällä. Ei ole ehtinyt muuta. Mukavan kiireistä, ylikierroksilla yhä...

Kolme vuotta sitten

2009-03-13T21:09:00.002+02:00

Kolme vuotta sitten minusta tuli äiti.

Selfpotrait Tuesday ja kasvamisen vaikeudesta

2009-03-10T21:23:00.009+02:00

Tänään minulle ilmaistiin 4 vuotiaan lapsen suusta, että: "Minä en halua kasvaa aikuiseksi!" Myöhemmin jäin miettimään tuota lapsen toteamaa. Mietin, että jos haluaisin tehdä aikuisuudesta houkuttelevan ja kiinnostavan tavoitteen, niin mitä minä siitä mainostaisin.

Voisin sanoa, että aikuisena sinustakin voi tulla vanhempi ja sinullakin voi olla tuollaisia yhtä ihania lapsia kuin sinä olet. Mutta entä jos lapsen elämä on jo pienestä saakka sisältänyt murhetta ja tuskaa ja vaikeita ratkaisuja. Tai jos suhteet omiin vanhempiin eivät ole kunnossa. Onko vanhemmuus edes asia, johon lapsi haluaisi pyrkiä? Vanhemmuus pitää sisällään paljon vastuuta. Mutta vastuu on raskasta ja siihen kuuluu vaativia päätöksiä, ilman oikeita tai vääriä vaihtoehtoja.

Entä muut yleisimmät aikuisuuden tavoitteet: koulutus, ura, raha ja materiaali, jota sillä saa. Olisiko lapselle aikuisuudessa tavoiteltavaa se, että sitten saa itse päättää millaisia leluja itselleen ostaa ja kuinka paljon herkkuja mässää? Että saa isoimman auton ja talon ja kauneimmat mekot ja timantit. Kunhan ensin on käyttänyt useamman vuoden ja suurimman osan vapaa-ajastaan puurtaen opiskeluiden ja sen jälkeen töiden haasteissa.

En haluaisi mainostaa mitään näistä. Haluaisin sanoa, aikuisuus on suuri seikkailu. Sinä saat olla sen sankari. Sinä saat etsiä ja oppia erilaisia tapoja tehdä asioita ja elää tätä elämää. Sinä voit valita niistä ne tavat mitkä tekevät sinusta onnellisen ihmisen. Matkallasi tulee olemaan vaikeita hetkiä, mutta sinulla on mahdollisuus kääntää vaikeudet hyväksesi. Koettelemusten kautta sinä löydät asioita, joiden puolesta olet valmis tekemään kaikkesi. Löydät sen mikä sinun elämässäsi on tärkeintä, arvokkainta ja rakastettavinta. Älä ummista silmiäsi siltä löydöltä, vaan tee kaikkesi pitääksesi siitä kiinni. Sillä moni asia tässä maailmassa on katoavaista, mutta sisälläsi asuva onni on ikuista. Jos osaat huolehtia siitä.

Tom Waitsin sanoin ja sävelin:

"I have all of life's treasures
And they are fine and they are good
They remind me that houses
Are just made of wood
What makes a house grand
Ain't the roof or the doors
If there's love in a house
It's a palace for sure
Without love...
It ain't nothin but a house
A house where nobody lives"

Satuilua

2009-03-07T14:08:00.007+02:00

" Olipa kerran pikku karhu, joka oli oikeassa ja sitten se avasi luukun ja tämän narun ja vei sen kotiluolaansa. Sitten se söi ja pikku karhu ei saanut unta. Tämä oli sitten pikku karhulle ja iso karhulle."

"Oli Iso karhu. Iso karhu oli matkalla Helsinkiin. Sen ajassa kellotti oli viisi. Iso karhu ja pikku karhu olivat matkalla. Ajassa oli semmoinen hieno kortti. Luetaanko vielä kirja? Selvähän se."

"Olipa kerran pieni pesä ja lintu. Olipa pieni lintu, joka oli pesässä. Sen takia tässä oli krokotiili. Oli tullut katsomaan. Ajassani oli lintu."

Kaikki sadut satuili "Villimiini", ihan kohta 3 vuotta

Palautus osoitetaan noidalle

2009-03-02T15:21:00.003+02:00

Parahin Noita

Sinulta on karannut nuoli. Pyydystin sen huomaamattani eilen, mutta en oikein välitä sen seurasta. Se tahtoo sitoa minut sohvaan kiinni ja taivuttelee selkääni kumaraan kävellessäni. Luulen etten oikein tiedä miten tuota nuolta tulisi käsitellä. Olisitko siis niin ystävällinen, että kertoisit minne nuolen voi palauttaa? Laittaisin sen mielelläni samantien matkaan kotia kohden.

Ystävällisin terveisin: M

Kiirusta

2009-02-26T21:31:00.003+02:00

Nyt on kiirusta arjesta. Ei edes ehdi päivittelemään saati muuta luovempaa tekemään. Tytär kysyi eilen: "Ehditäänkö äiti leikkiä? Eihän sun tartte tiskata? Etkä ole menossa tietokoneelle?"

(Tunsin pienen piston, vaikka todellisuudessa kotitöistä olen tehnyt vain pakollisimmat ja kaaos ympärillä alkaakin olla jo aika sietämätön. Ja konetta en eilen edes aukaisut.) Vastasin, että "ei, nyt äidillä on aikaa leikkiä." Ja ai kun me leikimmekin antaumuksella illan unille saakka.

Onneksi huomenna on jo perjantai eikä viikonlopulle ole mitään ylimääräisiä suunnitelmia. (Paitsi kauhea määrä kirjoitettavia koulutöitä työharjoittelun arviointia varten, mutta sitähän ei lasketa. Eihän?)

Jääkukkia, eläinten maailmaa ja romantiikkaa

2009-02-21T20:54:00.003+02:00

Kuihtuneet kukkaset pääsivät jään sisään ja ilahduttamaan parvekkeelle. Aurinko loisti jään läpi hohkaten kukkasten terälehdet, mutta tällä kertaa hohdokkaimmat kuvat päätyivät filmikameralle. (Toivottavasti ainakin.)

Kotosalla eläinten maailma valloitti olohuoneen. Oli junarata, sen varrella uimahalli saunoineen ja altaineen. Asemakahvilassa sai nauttia hyvästä seurasta sekä lehdistä ja muumitalossa sai lepäillä. Autotkin huollettiin ja ajelulle päästiin. Pitäisi imuroida, mutta kuinka tällaisen maailman raskii rikkoa?

Romantiikkaa antoi elokuvakerhon Jane Austenin elämä. Ah, rakkaus ei koskaan ole ollut helppoa, mutta sentää Janen kirjoissa on onnelliset loput.

Itsen kanssa teatterissa

2009-02-19T19:12:00.002+02:00

Kirjoitin eilisen näytelmän jälkeen ajatuksia kirjaan. Teksti on raakaa, mutta kopioin sen semmoisenaan keskeneräisenä tänne. Ajatustyö jatkuu vielä...

Tarvitseeko meitä muuttaa? Me kaipaamme koko ajan jotain ulkopuolelta. Jotain tekemään minusta täyden, valmiin. Pelkäämme heikkouksiamme ja koemme ettei niitä saisi olla. Samanaikaisesti juuri nuo heikkoudet tekevät meistä inhimillisiä. Tuntevia, empaattisia, ajattelevia persoonia. Miksi meidän pitäisi heittää pois heikkoutemme, kun juuri heikkoutemme tekevät meistä vahvoja.
Mitä edes on heikkous? Miten voidaan määrittää, että joku on heikompi? On vain erilaisuutta. Yhtä lailla arvokasta.

Meillä on jo kaikkea, miksi kaipaamme lisää? Meissä itsessämme on voima hyödyntää sitä kaikkeutta, antaa haaveidemme, suurimpien toiveidemme toteutua. Antaa elämän tärkeimpien asioiden johdattaa meitä alati muuttuvassa maailmassa. Kuljettaa voimaannuttavasti epävarmuuden keskellä.

Suurin vastuu on sillä miten näemme maailman. Miten sinä näet sen? Mikä siinä on piilotettu katseiltamme. Mitä emme haluaisi nähdä? Ja miksi?

Miten voi löytää sen kynnyksen jonka yli astuttuaan hyväksyy itsensä kokonaisuutena. Ei pyri muuttamaan ulkopuolisilla turhakkeilla elämäänsä, vaan löytää vahvuuden itsestä. Kuinka löytää rohkeus olla minä itse? Entä kun ylittää tuon kynnyksen eikä enää tunnekaan itseään?

Aloitetaan alusta. Kuka minä olen? Mikä määrittää minut itselleni? Tarvitsenko määritteitä? Olen se mikä hetkessä ulottuu kokemuspiiriini. Olen ajatukseni, tunteeni. Olen silmieni eteen avautuvat kuvat. Olen lihaa ja luuta. Verenkiertoa ja sydämen sykettä. Olen haaveeni, unelmani sekä toiveeni, mutta myös pettymykseni, vihani ja suruni. Olen arvokas. Ainutlaatuinen. Ihmeellinen järjestelmä. Ja minulla on koko elämäni aikaa oppia tuntemaan itseni. Muuttuva itseni. Kehittyvä itseni. Olen keskeneräisenä valmis.

Elämäni merkittävin esitys

2009-02-19T15:02:00.009+02:00

Kuvaaja: Irja Samoil

Eilen kävin katsomassa G-voiman Elämäni merkittävin esitys näytöksen. Olipa kyllä raikasta. Perinteinen malli kaataa näytös näyttelijöiltä katsojille rikottiin sillä innolla mitä vain nuori raikas kokeileva teatteri pystyy tekemään. Näyttelijät antoivat itsensä taiteelle, konkreettisesti.

Koko näytös on rakennettu yhdessä keskustellen ja pohtien. Kokeilun ja luovuuden kautta. Ja jokaiseen näytökseen on annettu mahdollisuuksia olla erityinen jokaisena esityskertana. Sillä näyttelijät eivät vain näytelleet vaan kommunikoivat yleisön kanssa tehden siten esityksestä ainutlaatuisen. Katsojiensakin näköisen.

G-voiman kannalta olisi tietysti ansiokkaampaa saada näytös täyteen katsojia, mutta katsojan kokemuksesta oli vallan mainiota, että meitä oli vähän. Näytös oli intiimi ja siinä jokainen katsoja otettiin henkilökohtaisesti huomioon. Näin ei ehkä olisi käynyt, jos jokaisessa tuolissa olisi ollut istumassa joku.

Mieleen tuli jokunen kritiikkikin, mutta koska kokonaisuus kuitenkin oli niin vallattoman hyvä niin en sano ääneen noita sanoja. Päin vastoin olen oikein iloinen huomatessani,että kotikaupungissani on ihmisiä joilla intohimo muuttuu rohkeaksi käsinkosketeltavaksi taiteeksi. Nuoruus ja halu parantaa maailmaa oli läsnä. Ja luulen että näillä keinoin sitä hieman tuli parannettuakin.

Entä mitä ajattelivat näyttelijät? Senkin voi selvittää, sillä koko esityksen kaari alusta loppuun on kaikille esillä Blogissa.

Huopuvaa taidetta

2009-02-17T22:39:00.002+02:00

Testasimme tyttären kanssa tänään lankahuovutusta. Yllä oleva on Vimpulan käsialaa ja alla oleva hänen ideansa minun toteuttamana eli junarata.

Käytimme vanhoja hahtuvalankoja sekä jotain huopuvia kaupan villalankoja, joista etiketit olivat karanneet pois. Asettelimme pyyhkeen päälle. Kiedoimme pyyhkeen tiukaksi rullaksi ja änkesimme sukkahousujen sisään. Sitten vaan pesukoneeseen ja da-daa valmista tuli.

Valoenergiaa

2009-02-15T22:05:00.003+02:00

Vihdoinkin aurinko näyttäytyi täälläkin. Keräsimme valoenergiaa liukuroimalla hankien loisteessa. Kotimatkalla kävimme vähän juoksentelemassa ja pomppimassa trampoliinilla liikuntahallilla. Illan vietimme rennosti kotosalla siivoillen leikkien ohessa ja hupsutellen. Nautinnollisen rento sunnuntai.

Jonnin aikaa sitten puuhailtu satukirjan aukeamakin saa esittäytyä. Siinä ei tällä kertaa ole ylöskirjoitettuna tarinaa. Lähinnä siinä olikin vain erilaisia paikkoja. Savupiippu, pomppulinna, puisto jossa saa keinua, tie sekä tyttären näkemys mummista, ukista ja äidistä lehtikuvan mukaisesti. Mummolla on muuten siinä parta.

Ystävänpäivä

2009-02-14T13:51:00.005+02:00

Ystävänpäivänä on hyvä muistella läheisiä ihmisiä. Tyär piirteli eilen illalla omia rakkaitaan. Itse lähetän lämpimiä aatoksia kaukana oleville rakkaille sekä teille kaikille tänne eksyneille ystäville.

Vimpula tehtaili eilen myös ystävänpäivän kortteja. Ne hän antoi päiväkotikavereille, vain yksi sydän jäi ilahduttamaan kotiin.

Isompi kortti on tehty päiväkodissa. Likka oli löytänyt "lapsille sopimattoman" lehmäkuvan poistettujen kuvien kasasta ja liimannut sen korttiinsa. Ja sehän on hieno! Saisipa äitikin nauttia ystävänpäivän kunniaksi yhtä nautinnollisesti "mehua" lasistaan.

Lumen maa

2009-02-08T14:44:00.004+02:00

Lunta alkoi satamaan eikä loppua näy. Piha on kuin Grönland nietoksineen.

Kiipeilijämestari valloittaa silti pakkasessa vuoria ja nauraa niin makeasti.
Kotona laitetaan jalkaan ylimääräiset villasukat ja nautitaan lämpimäisiä.

Tulevaisuuskaan ei huoleta niin paljon enää.
Ilmeisesti saamme asua tässä kolossa vielä jatkossakin.

Jos jotain pahaa, niin hyvääkin

2009-02-03T20:35:00.006+02:00

Lima valuu ja vie kaiken voiman minusta mennessään. Tänään kuulin naapurilta, että vuokraemännästäni oli ollut kuolinilmoitus sunnuntaisessa lehdessä. Tajusin maksaneeni tämän kuun vuokran maan sisuksiin. Epätietoinen olo. Koti saattaa lähteä pian alta. Juuri kun aloin tottumaan näihin kammottavan valkoisiin seiniin ja ikkunastani näkyvään maisemaan.

Päivän piristys oli taidemuseon ryijy elää näyttely, jonka kävin katsomassa asiakkaiden kanssa rauhalla ja paneutumisella. Kävin tosin avajaispäivänäkin ihailemassa näyttelyä, mutta pikaisemmalla tahdilla tyttären johdattamana. Kolmannenkin vierailun voisin tehdä, paljon oli näkemistä ja ihasteltavaa näissä kädentöissä. Väreissä, kuvioissa, materiaaleissa. Inspiraation hedelmiä kaksi kerrosta täynnä.

Pakkanen muuntaa maidon värin

2009-02-01T13:20:00.003+02:00

Sairastelua sisällä.
Heppa laukkaa ja viihdyttää.
Ihaillaan auringon hohdetta seinillä.

Unia

2009-01-31T14:02:00.004+02:00

Yksi yö

Kuljen kaupungissa, joka on Kuopio, vaikkei yhtään näytä siltä. Olen junaraiteiden luona. Paikalla on paljon punkkareita, vaihtoehtoväkeä, muusikoita, kulkureita... toisin sanoen oikeaa ihmiskirjoja. Rata-alueella on paljon hyljättyjä, mutta nyt uudelleen vallattuja rakennuksia. Yhtä niistä kutsutaan kirkoksi. Sieltä hohkaa valo ja rauha. Muualla ei rauhaa olekaan. Juhlijoita, pieniä savuisia tiloja, joissa soi voimakas ja energinen räime. Punkkia. Koko alue tuo mieleeni Berliinin (vaikken oikeasti ole siellä käynyt). Kuljemme ystävien kanssa ratarakennuksesta toiseen. Rakennuksiin pääsee kulkemaan pieniä tummuneita puisia siltoja pitkin raiteiden yli. Mukana on rakkautta, ihastusta, pieniä salaperäisiä kosketuksia, sipinää, epäluuloa, hämmennystä, vallattomuutta... Kaikki elävät tunteidensa äärirajoilla.

Istumme ystävieni kanssa erääseen tilaan, jossa on rauhallisempaa, vaikkakin hikistä ja puheenporinan täyttämää. Alamme keskustella pöydässä istuvan ennustajaeukkomaisen naisen kanssa. Hän kertoo tekevänsä tatuointeja. Minä innostun. Haluan itselleni sellaisen. Tuttavani piirtää pöydän ääressä mustalla tussilla paperille huppuviittaisen naisen, joka pitää kohotetussa kädessään pientä taikaliemipulloa. Nainen tatuoi kuvan koko selkäni alalle.

Jatkamme matkaa. Aamu alkaa sarastamaan. Olemme kotikaupungissani. Kuljemme kohti joen rantaa. Minä kiipeän erään kerrostalon edustalla olevilla rakennustelineelle. Korkealla nautin aamun hiljaisuudesta, kirpeästä ilmasta ja yksinäisyydestä. Katson alas ja näen vanhan ystäväni seisovan rakennustelineen alla. Tiedän, että hän haluaisi päästä samaan paikkaan. Tajuan hänen käyneen täällä ennenkin. Laskeudun ja sanaa sanomatta ystäväni kiipeää korkeuksiin runokirja kainalossaan. Sinne hän jää istumaan. Aamuaurinko värjää hänen lyhyet vaaleat hiuksensa punaiseksi. Hän unohtuu omiin sanoihinsa.

Jatkan matkaa riehakkaan ystäväpiirin luokse. En ole enää taikajuomien vallassa. Äskeinen kokemus on kirkastanut mieleni. Haluan uimaan. Riisun vaatteeni ja huomaan tatuoinnin. Se ei enää tunnu yhtä hyvälle idealle kuin aiemmin yöllä. Päätän karistaa ajatuksen mielestäni ja hyppään kylmään jokeen uimaan. Tunnen aaltojen liikkeet vartalossani ja vapaudun ärsyttävistä ajatuksista. Muu joukkio jatkaa juhlintaa. Rakastaa ja hämmentelee omissa jupakoissaan.

Herään.

Musiikkia arjessa

2009-01-28T20:54:00.003+02:00

Kuuntelimme tyttären kanssa sylitysten musiikkia yhdessä hiljaa keskittyen. Hetken kuluttua tytär sanoi: Äiti se kitara soittaa siellä musiikin sisällä. Vau, likka alkaa hahmottamaan musiikista jo eri soittimia!

Välillä arki sujuu kuin sävelillä tanssien, väliin ei. Esimerkiksi kun juuri ennen iltatoimille menoa huomaa vessapapereiden auttamattomasti loppuneen eikä ole pienintäkään halua lähteä enää tarpomaan kaksin kauppaan. Välillä toivon suuresti, että yhteisöllisyyttä olisi jäljellä kerrostaloasukkaiden joukossa ja voisi mennä naapuriin pyytämään rullaa lainaan helpotukseen.

Onneksi sentään leipomamme patongit onnistuivat ja olivat herkullisia ja kaapista löytyi vielä pipareitakin jälkiruuaksi. Kyllä meidän neitien kelpaa.

Ajatuspolkuja

2009-01-25T20:26:00.004+02:00

Lauantaiaamu oli haikea. Syy saattoi olla edellinen kosteahkoa ilta. Kävellessäni leikkipuistosta lasta pulkassa perässä vetäen tuli mieleen päätöksiä, joita syntyy juuri tuossa henkilökohtaisen sateisessa tilassa.

Näin hyvät unet nukkuneenakaan päätökset eivät tunnu typeriltä, joskin suurin valaistuksen hetki alkaa jo hämärtyä. Siksipä ajatukset pitää kirjata ylös ennen kuin ne katoavat kokonaan luovuttamisen unhoitukseen. Päätökset:

1. Panostan tyttäreeni yhä enemmän!

Tytär on aloittanut kasvun normaalin yhteiskunnan jäseneksi. Näen että tätä tietä kulkien hänestä tulee varmasti kelpo kansalainen. Silti korviini särähtää aina silloin tällöin tyttäreni suurina totuuksina pitämät lausahdukset esimerkiksi: "Sisällä ei saa hyppiä" tai "puihin ei saa kiivetä". Miksi ihmeessä ei saisi?

Puihin kiipeäminen on paitsi todella hauskaa, jännittävää ja mielikuvitusta rikastuttavaa, myös fyysisesti kehittävää. Lapsuuteni parhaimpia leikkejä olen saanut aikaiseksi mummolan pihakoivussa, joka muuntautui kodista avaruusraketiksi ja autosta kehtolinnaksi.

Ja miksi ihmeessä ei sisällä saisi hyppiä? Mitä se häiritsee? Meillä saa pomppia sisällä, sängylläkin.

Panostaminen tyttäreen tarkoittaa siis perushoidon ja leikin lisäksi silmien avaamista ja seikkailuihin lähtemistä yhdessä.

2. Aion panostaa taiteen tekemiseen.

Aikaa tuntuu olevan aina liian vähän. Mutta jostain syystä sitä voi tuhlata suurissa määrin tietokoneen (tai joillain myös television) edessä nököttämiseen. Aion vähentää passivoivan median ihannointia ja alkaa tuumasta toimeen.

3. Aion panostaa opiskeluun

Viikon päästä olen aloittamassa työharjoittelun dementikkojen parissa. Koska olen aiemminkin tehnyt töitä dementikkojen kanssa, ajattelin nostaa haasteita korkeammalle. Ideana on saada mummelit ja papat tekemään yhdessä jokin isompi projekti, ehkä varjoteatteriesitys.

Opiskeluun aion panostaa myös oppisopimuskoulutuksen ulkopuolissa asioissa. Läjä ajatusta kehittävää kirjallisuutta odottaa yöpöydällä vuoroaan.

4. Lopetan eron jälkeisen hunninkokauden tähän.

Sain siitä sen mitä sillä oli annettavaa ja nyt kokemuksista ja uusista tuumista viisastuneena jatkan etsintääni toisella tapaa. Pidän kiinni hyvistä oivalluksista, luovun vanhoista huonoista tavoista.

Viime päivinä olen myös pohtinut sosiaalisen pääoman käsitettä. Sosiaalisen pääoman käsitteen on tuonut esiin herra nimeltä Robert D. Putnam. Hänen puheistaan minua kiinnostaa se kuinka hän näkee yhteisöllisyyden voimavarana ja ihmisen terveyttä edistävänä toimintana. "Sosiaalisen pääoman ydin on luottamus ja luottamuksenarvoisuus. Se koostuu kahdesta elementistä, kyvystä sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ja vastavuoroisuutta säätelevistä normeista."

Sosiaalisen pääoman sanotaan johtavan hyvinvoivaan yhteisöön: Siellä missä sosiaalista pääomaa löytyy, ihmiset ovat terveempiä ja sanovat olevansa onnellisempia. Yhteiskunnalliset asiat on hoidettu hyvin ja epäkohtiin puututaan. Ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja vuorovaikutteisessa yhteistyössä koko yhteisö kehittyy jokaista ihmistä paremmin palvelevaksi.

Mielenkiintoinen seikka oli että amerikkalaista yhteiskuntaa tutkiessaan Putnam on nähnyt kaksi syytä sosiaalisen pääoman hupenemiseen. Ne olivat työmatkoihin kuluva aika ja television ääressä kulutettu aika. Nämä vievät yhteensä 3-5 tuntiin vuorokaudessa pois ajasta jonka voisi viettää perheen, ystävien tai yhteisötoiminnan parissa. Myös sodanjälkeistä sukupolvea pidetään syynä yhteisöllisyyden vähemiseen, sillä he luopuivat vanhempiensa yhteisöllisyydestä ja alkoivat keskittymään itseensä. Suomessakin on havaittu että sosiaalinen pääoma on vähentynyt 1960-luvulta alkaen tasaisesti.

Putnam on koonnut better together sivustolle 150 tapaa kehittää omaa ja yhteisön sosiaalista pääomaa. Osa on jenkkikulttuuriin vahvasti sidonnaisia, mutta herättää silti ajatuksia. Siitäpä tutustumaan aiheeseen ja keinoihin tehdä elämästämme parempaa.

better together

Tie muutokseen

2009-01-22T14:08:00.003+02:00

Muutoksen tie vaatii useita vaiheita toteutuakseen.

Ensin on esiharkintavaihe.

Minä aloin pohtimaan lukioaikaisen juoksuharrastuksen nostamista arkeen. Pelotti että polvet pettävät taas, kuten pettivät silloinkin. Diagnoosi oli kulumat. Niistä on ollut haittaa muissakin lajeissa, joita aktiivisempana aikana harrastin suurella innolla. viime aikoina en ole hyötyliikunnan lisäksi harjoitellut mitään.

Harkintavaihe

Seurasin vuoden maratoonarin harjoittelua naputtaen sen parisuhteen vähäisestä yhteisestä ajasta kuluttamaa osaa haikaillen. (Anteeksi ystävä hyvä, tajuan nyt miksi se on niin mahtavaa.) Jossain piileskeli ajatus siitä, että voisi olla mukavaa juosta itsekin, mutta en löytänyt sille aikaa elämästäni.

Päätösvaihe ja Toteutus

Tänä vuonna päätin alkaa juoksemaan. Ihan vaan kokeillakseni kestääkö paikat ja kunto. Kaivoin kaapista vanhat lenkkikengät ja lähdin lenkille. Kunto ei pettänyt, lihasmassa (tai pikemmin sen puute) vaan valitti rääkkiä. Olin yllättynyt jaksamisesta lenkkipolulla ja alkuhuumavaihekin pääsi sitten valloilleen.

Ylläpito

Olen käynyt juoksemassa noin joka toinen päivä. Kunto on hyvä, lihasmassakaan ei enää valita. Eilen innostuin jatkamaan lenkkiä rikkoakseni kympin rajan. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla toisen polven kuluma alkoi muistuttamaan ikävästi itsestään. Yhdeksän kilometrin kohdalla piti alkaa kävelemään kun pistäminen vaan lisääntyi polvessa. Pohdin polvituen hankkimista ja suunnittelen monipuolisempaa harjoitusohjelmaa.

Repsahdus

En ole vielä repsahtanut, mutta yleensä se kuuluu asiaan. Silloin pitää katsoa syitä repsahdukseen, ottaa oppia ja jatkaa paremmalla tiedolla eteen päin.

Toive:

Jos en repsahda, niin syksyllä juoksen puolimaratonin, sitä ennen ehkä jonkun naisten kymppi henkisen lyhyemmän matkan. Saas nähdä.

Huomioita:

- Pitäisi juoda enemmän
- Vois ostaa uudet lenkkarit ja polvituen
- Lihaskuntoa täytyy nostattaa jollain muullakin keinoin kuin juoksemalla. Kuntosalilla tai jumpassa.
- Täytyy alkaa kiinnittämään huomioita ravitsemukseen

Satukirja osa 3.

2009-01-20T22:02:00.003+02:00

Tytär katseli kun äiti naputteli tietokoneella ja tuli naputtelemaan näppiksiä vierestä. Kielsin, sillä kone meinasi mennä sekaisin. Tytär kysyi: "Mitä minä saan sitten painaa?" Pyysin odottamaan hetken ja laitoin tekstinkäsittelyohjelman päälle. "Kirjoita nyt sinä" sanoin.

Sen jälkeen tytär halusi piirtää kirjoitusten päälle. Samalla alkoi tulla tarinaa. Lopuksi liimasimme kuvat satukirjaan ja tytär paranteli vielä hieman tarinaa ja kuvitusta... Tässä maistiaisia.

Mummon pisteitä. Mummon kuva. Pää, jalat, silmät. Tuohon on nyt tullut mummo. On mummon pisteitä. Ihan kaikki. On valmis. Kato vaikka. Ihan kiva.

(Selvennykseksi, tyär kutsuu mummon sappikivileikkauksesta tulleita haavoja pisteiksi. Yhäkin kun ne ovat arpeutuneet.)

Tää on mato. Se luikertelee siinä. Se kehrää. Tää on hiekkalinna. Mä paan sen tähän. Se on maton hiekkalinna.

(Heikkalinna on iso vihreä paperi, jossa on sinisiä palloja)

Tässä on minun kuva. Minulla on vihreä paita. Nääkkö? Minä otan tämän ukin tästä pois. Tämä menee tähän hiekkalinnaan. Minulla on nyt punaisia paitoja. Niitä on monta. O-Ou.

-Kato tänne tuli kiikku.
- Kuka siellä kiikkuu?
- Villiina. Tässä on Toivo. Kiikkuu, kiikkuu.

(Panee Toivon ja Vilmiinan hiekkalinnaan kiikkumaan. Jokainen värillinen pieni paperi kuvastaa tarinan henkilöitä.)

- Tää on äiti, äiti. Tää on äiti kiikku. Kiikkuu, kiikkuu. Mä panen tähän eka liimaa. Nyt äiti minäpä annan tämän äitille tähän (liimaa satukirjaan) Valmiiksi tähän. Tässä on Villiina. Ota äiti. Ota, ota.
- Mihin minä pistän tämän?
- Satukirjaan.

6 asiaa

2009-01-15T21:12:00.004+02:00

Maria haastoi kertomaan 6 asiaa itsestäni. Yritetään.

1. Olen Äiti. Tällä hetkellä tämä tuntuu tärkeimmältä ominaispiirteeltä, vaikka viime aikoina olenkin löytänyt paljon myös muita määritteitä kuvaamaan itseäni.

2. Olen samaan aikaan työssä ja opiskelemassa. Molemmat tukevat toisiaan, joten olen tyytyväinen tilanteeseeni nyt. Onneksi kuitenkin alan olemaan loppusuoralla, sillä väsy meinaa välillä iskeä.

3. Tykkään pyöräilemisestä ihan hirmuisesti! Olen pyöräillyt 70-lukuisella FlowerPower rötisköllä ympäri vuoden kaikki pidemmät matkat enkä edes omista autoa (enkä muuten korttia sen ajamiseenkaan).

4. Katselen usein sohvalla maaten ikkunastani näkyvää koivua ja vuoden vaihtumista sen muodonmuutoksissa. Myös taivaalla kulkevat pilvet tai tuikkivat tähdet vangitsevat.

5. Nukun kissa selkäni päällä yöt ja aika usein tytär kainalossani aamut. Se on ihanaa ja etenkin lämpöistä.

6. Haaveilen että omistaisin joskun Jouhikon ja osaisin jopa soittaa sitä hyvin.

Lopuksi pitäisi haastaa kuusi saman meemin ääreen. Haasteeseen saa tarttua tai olla tarttumatta:

Kyllikki Hyytäjä
Huhtikuun Noita
Lauran huone
okra
Kazza
Kuu-ukko

Tämän haasteen säännöt:
1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

Helsingin tuliaisia

2009-01-15T14:58:00.006+02:00

Aiemmin mainitsin joistain löydöistä matkalta. Tässäpä maistiaisia:

Katutaidetta käsitteleviä kirjoja löysin Kiasmasta paljon. Yksi lähti vain mukaan. Hienoja on teokset ja innosti itseäkin uusiin ympäristötaiteellisiin suunnitelmiin.

Tämä alin on tyttären suosikkikuva kirjasta.

Lisäksi löysin paljon lastenkirjoja todella halvalla. Nämä kaikki yhteishintaan 17,20e.
Ah, koin olevani onnekas.

Ihastuin myös Joutomaan kortteihin, joista tämä Reetta Isotupa-Siltasen Kun kukkaset nukkuu oli suosikkini. Tytär halusi Seikkailu odottaa kortin, jossa seepra ajaa punaisella autolla.

Purkutyömaa pään sisällä

2009-01-12T21:57:00.004+02:00

Lomaviikko meni puoliksi neljän seinän sisällä sairastaessa ja puolet eteläisessä Suomessa rymytessä. Molemmissa oli puolensa. Alkupuolella sai levätä ja tuli luettua Sofi Oksasen Puhdistus, josta pidin aika paljon. Ajattelin lukea sen toistamiseenkin joskus ajan päästä.

Toinen puoli lomasta taas meni aika kiireessä, mutta ihan hyvällä tavalla. Näin kavereita ja nautittiin olosta. Tein jotain kirjalöytöjäkin, joista paljastuksia tulee myöhemmin, kun saan kuvamateriaaliakin mukaan. Ja tuli käytyä ensimmäistä kertaa eläintieteellisessä, minne en edes kymmenen Helsingissä asumani vuoden aikana eksynyt. Harmi etten. Hieno paikka ja paljon mielenkiintoista katseltavaa.

Jotenkin itse Helsingistä jäi outo fiilis. Tavallaan tunsin taas kerran tulleeni kotiin, mutta toisaalta huomasin muuttuneeni aika lailla poissaollessani. Moni helsinkiläinen tuntui nyt jotenkin...pinnalliselle. Kaikilla oli kauhea kiire tehdä kaikkea mahdollista ja toisaalta kaikki tekeminen tuntui laskelmoidulle ja tarkkaan pohditulle. No jokainenhan valitsee itse polkunsa. Ei kaikki elä siellä niin. En minäkään aikoinaan tainnut elää. Mutta selkeä ero tähän nykyiseen pikkukaupunkieloon siellä olemisessa on. Itse käyn yhäkin ylikierroksilla enkä osaa edes mennä nukkumaan, vaikka en ole nukkunut kunnolla koko siellä olemisen aikana. Jotenkin se ympäristön virikkeiden tulva on yhäkin päässä yhteä mössönä. Eihän sitä tämmöinen jo rauhalliseen eloon tottunut ihminen osaa käsitellä lainkaan.

Loppumatkasta käytiin sukuloimassa ja sain taas kerran ihmetellä ajan etenemistä. Serkun vanhin muksu, jota vauvvasta asti olen halinut paljon, on jo yläasteikäinen nuori mies. Ensin tuli äänenmurros, nyt oli kasvanut partakarva. Sitä esiteltiin minulle suurella ylpeydellä. Sain jopa kokeilla sitä. Olihan se hieno. Poika kertoi minulle, että hänellä on melkein kolme partakarvaa. Kysyin mitä tarkoittaa MELKEIN kolme. Hän vastasi: Että niitä on kaksi. Tosin ilmeisesti se toinenkin oli lentänyt tuulen mukaan...

Satukirja osa 2

2009-01-07T14:23:00.003+02:00

Tässä on minun kuva. Siinä on päällä tuota. Tuota vihreetä. Ja minun käsi on mennyt päälle. Ympäri ja ämpäri. Se oli oranssi käsi. Loppu se satu.

Satukirja

2009-01-04T23:21:00.004+02:00

Aloitimme tänään tyttären kanssa satukirjan kirjoittamisen ja kuvittamisen. Tälläisiä satuja sai ensimmäinen aukeama:

Vasen sivu:

Tästä tulee semmoinen pitkä mato. Se luikertelee tälleen tässä. Tänne vähän... Tohon pittää vähän panna. Nyt siinä on se pää.

Oikea sivu
Pallokuvan alla olevasta:

Tähän pittää piirtää että on lääkettä. Villiina kyssyy: Onko äiti antanut minulle lääkettä?
Villiina kirjoittaa.
(Leikkii että on puhelimessa) Haloo! Onko äiti antanut minulle lääkettä? Se vastasi ei on antanut.

Pallopaperiin liimatusta sedästä:

Setä tykkää tosta kauheesti. Setä tykkää palloista. Se heittää niitä palloja ilmaan.

Aiemmin tytär myös kertoi että "Tästä tulee pitkä setä. Sillä on hattu päässä."

Taas se alkaa

2009-01-03T15:01:00.003+02:00

Näet uusi vuosi. Selaillessani muiden blogeja löysin tiivistelmiä siitä mitä edellinen vuosi on pitänyt sisällään ja mitä seuraava tuonee mukanaan. Minulla on ollut niin kiirus, etten moisia laaja-alaisia ajatuksia ole ehtinyt kokoamaan. Ehkä vielä teen niin, mutta en nyt. Nyt nautin olosta ilman mitään vaadittuja aikatauluja ja velvollisuuksia. Mihinkään ei ole kiire ja kaikkea silti ehtii.

Käytiin viettämässä vuoden vaihde Kuopiossa. Siellä oli inspiroivaa. Ystäväperheen vanhin poika ja oma tyttäreni leikkivät niin intohimoisesti keskenään, että aikuiset häädettiin leikkihuoneesta moneen otteeseen pois. Se ei meitä haitannut. Saimme keskustella pitkän näkemistauon jälkeen maailmanmenosta oikein kunnolla. Minä olin myös iloinen kun sain vihdoin luotua kunnon kontaktin Kuopion perheen pienempään poikaan, kummilapseeni. Isompien leikkiessä keskenään sain hyvin aikaa puuhastella tuon pienemmän poijjan kanssa ja pakko myöntää että taisimme hurmata toinen toisemme.

Kuopiossa oli todella hauskaa, siitäkin huolimatta että seuraava vuosi alkoi lasten sairastumisella. Ensin Kuopion perheen vanhin poika sai korkean kuumeen ja seuraavana aamuna tytär alkoi oksentelemaan korkean kuumeen kanssa. Nyt tytär on jo parempana ja ilmeisesti Kuopiossakin on kuume laskenut.

Olen myös ylpeä siitä, että saimme pidettyä ekologisen uuden vuoden. En ole koskaan erityisesti pitänyt ilotulitteista niiden kauneuden saastuttaessa ilmastoa ja tinakin on kauheaa ongelmajätettä. Kuopion perhekin tykkää ekologisuudesta, joten söimme vegaanista sekä luomua ja joimme reilun kaupan viiniä. Ilotulitteita katsoimme muutaman lasten iloksi ikkunasta ja kaiken aikaa keskityimme olennaiseen, toistemme seurasta nauttimiseen. Loppu summaus siis että enpä ole pitkään aikaan nauttinut vierailemisesta yhtä paljon. Kiitos isännille!

Postauksen kuvitus on tyttären käsialaa tällä kertaa.

Vuosi loppuu

2008-12-30T21:47:00.003+02:00

Huomenna on viimeinen työpäivä tälle vuodelle ja sen jälkeen ansaittu loma. Ajattelin lähteä liikkeelle. Kuopioon ja ehkä Helsinkiinkin. Tytär on innoissaan huomisesta junareissusta, pakkaili kolme kassia purkaen ne välillä ja aloittaen alusta. Ei osannut päättää mitä ottaisi mukaansa.

Minäkin odotan reissua. Ystävien tapaamista ja leppoisaa olemista. Lapsia ja aikuisia. Ruokaa ja juomaa ja paljon jutustelua. Ah.

Viime päivinä tuli urheiltuakin ja olin kahden päivän jälkeen niin väsy, että nukuin 11 tunnin yöunet palautuakseni. Taidan vanheta. Silti (tai juuri siitä syystä) olen päättänyt alkaa kohottamaan kuntoa. Olkoot se uuden vuoden lupaus.

En muista mitä viime vuonna lupasin. Olenkohan pitänyt sen lupauksen?

Pyhää

2008-12-25T19:20:00.002+02:00

Lomapäiviä. Vihdoinkin. Näitä olen odottanut heinäkuusta alkaen jolloin viimeksi olin pidemmällä vapaalla. En ole jaksanut tehdä "mitään". Lojunut, katsellut elokuvia, leikkinyt lapsen kanssa uusilla leluilla ja ulkoillut jonnin verran. Rentoa ja laiskaa. Mahtavaa!

Joulupukki toi meille muuten Totoron. Sen vuoksi katselimme elokuvasta muutamia valittuja pätkiä, kuten kuinka Mei löytää Totoron ja miten Totoro opettaa kasvattamaan puita. Tyär on antanut hänet äidin unikaveriksi. Tuo peikko onkin pehmoinen ja suloinen. Kukapa ei haluaisi nukkua Totoron kanssa ja mieluiten massun päällä?

Anna rakkauden tulla!

2008-12-20T20:31:00.003+02:00

Puhtaana ja täysin avoimena sydänchakra on vilpittömän ehdottoman rakkauden keskus. Sellainen rakkaus on olemassa vain omasta tahdostaan, eikä sitä voi omistaa eikä menettää….

…Sydämen tie tuohon päämäärään käy rakastavan ja ymmärtäväisen itsemme hyväksymisen kautta, mikä on myös edellytyksenä muiden ihmisten ja elämän hyväksymiselle.

Shalila Sharamon & Bodo J. Baginski: Chakrakäsikirja

Olen pitkään antanut hengellisen kasvun jäädä muiden arkisempien asioiden varjoon. Nyt on tullut kuitenkin aika, jolloin elämä kasvattaa jo omasta takaa muutosten kautta ja tarve itsensä kehittämiseen on herännyt minussa uudelleen.

Kaivoin esiin aiemminkin useaan kertaan lukemani kirjan ja pohdiskelin maailman rakkauden hankaluutta ja kauneutta sen kautta. Aloin avaamaan sydänchakraani ja huomasin kuinka rakkaus ympäröivää maailmaa kohden lisääntyy sitä myötä, mitä enemmän itse uskallan rakastaa vilpittömästi.

Rakkautta on ja riittää tässä maailmassa. Se ei katoa minnekään, vaikka välillä vaihtaakin muotoaan. Pitää vaan itse uskaltaa antaa rakkaudelle tilaa tulla itseen ja heijastaa sitä myös ympäristöön. Jos sulkee rakkaudelta mahdollisuuden, se tuntuu kadonneen. Mutta ei se katoa. Se on aina läsnä!

Me olemme muutakin kuin luuta ja lihaa. Onneksi.

Rakkauden täyteistä joulun odotusta!

Onni, tule sisälle!

2008-12-12T21:26:00.004+02:00

"Onni! Tule sisään!!!" Huuteli tyttäreni tänään leikkipuistossa. Hän huuteli sitä myös ohikulkijoille. "Onni menee pyörällä." "Onni kävelee ohi." "Onniiii, Tuu tänne!" Kuulemma onni ei tullut. Harmi. Mulla olis ollut sille ovi avoinna milloin vaan.

Viime aikoina olen pohtinut miten onni saavutetaan normaalissa arjessa. Olisiko parempi elää jokainen hetki täysillä vai katsella kokonaisuutta ja pyrkiä rakentamaan siitä mahdollisimman hyvä elämä pidemmällä tähtäimellä?

Molemmissa on vaaransa. Jos elää täysillä hetkeä, ei välttämättä muista katsoa kokonaisuutta ja aina täysillä mennessä moni muu tärkeä asia jää huomaamatta ja kokematta. Ne pienet hetket, joihin taas rauhallisemmassa rytmissä ehtii kiinnittämään huomiota ja joiden ansiosta elämästä tulee pidemmällä tähtäimellä rikas ja antoisa kokemus.

Mutta jos ei koskaan elä mitään täysillä, heittäydy spontaanisti tuleviin haasteisiin ja innolla hetkeen, niin jääkö silloinkin jotain kokematta? Täysillä elämään heittäytyessä tulee varmasti paljon kömmähdyksiä, mutta myös kokemuksia, joita ei muuten olisi koskaan saanut kokea.

Ehkä tässäkin on mentävä keskitietä, kuin niin monessa asiassa. Molempia ripaus, niin syntyy makoisa soppa.

Itselläni olisi tuosta heittäytymisestä opettelemista. Minä pelkään ja siksi en uskalla heittäytyä. Pelon syyt vaan ovat useasti aika turhia. Pitää opetella päästämään pelosta irti. Aloitan jo tänään.

Pakkasukko kävi kylässä

2008-12-07T22:06:00.006+02:00

Ja jätti jälkeensä kiteitä joka puolelle. Minä hihkuin ilosta ja Tyär totesi: "siilin piikkejä". Täydellinen päivä ulkoilla. Oravatkin leikkivät vieressä, eivätkä juosseet karkuun. Jäniksen jälkiäkin näimme, mutta se arkajalka pysytteli piilossa.

Päiväunien jälkeen tytär herätti minutkin vierestään ja muutti samantien sängyn leikkipuistoksi, muumilaaksoksi ja sen metsäksi. Niissä maisemissa pehmoeläimet leikkivät keskenään piilosta. Lopuksi tyär halusi että piirtelisimme toistemme selkiin. Minä piirsin hänen selkään kukkasen ja auringon ja rakas sanan. Hän piirsi minun selkääni minun kuvani ja rakas sanan. Ajattelin mielessäni, kuinka onnekas olen kun saan olla hänen äitinsä.

Illalla leivoimme pipareita ja tähtitorttuja. Askarreltiin myös yhdessä joulukortteja ja puuhailtin kumpikin vähän omiamme.

Taas täydellinen päivä yhdessä. Pitkästä aikaa koen olevani todella onnellinen.

Pakkasusvainen maailma kietoo taas päivän sisäänsä.

Pakkasusvan hämyssä

2008-12-06T22:09:00.005+02:00

Kuuden päivän työrupeaman jälkeen on väsynyt mutta onnellinen olo. Viikonloppu on tuntunut erityisen hyvälle. On kikateltu tyttären kanssa, käyty puurojuhlissa sukulaisten seurassa ja saunassa. Nyt katselen ihaillen pakkasusvaa ikkunasta ja koen syvää rauhaa sisälläni. Oikein mainio olotila.

Minulle itsenäisyyspäivää kommentoi töissä 6-vuotias poika näin: Se on semmoinen päivä, jolloin kaikki saavat pitää huolta itsestään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Pidetään hyvää huolta itsestämme sekä myös kanssaeläjistä.

Ah sekamelskaa

2008-12-01T21:40:00.003+02:00

Helinä haastoi kuvaamaan vastenmielisimmän nurkkauksen kotoa. Viime aikoina olen tajunnut kotini olevan ikuisen kaaoksen alla. Se hermostuttaa hieman, mutta en voi sille mitään. Sen minkä minä siivoan, tytär käy järjestämässä uudelleen ja minkä hän siivoaa, minä sotken. Muistan nyttemin jo entisen poikakaverini joskus seurustelun alkuaikoina maininneen, että kotonani on kaikki pinoissa. Se kuvaa kyllä hyvin siivoustyyliäni. Kaipaisinkin jotain järkevää kaapistoa/hyllykköä, minne voisin pinota tavarat ovien taakse. Tai edes johonkin kauniisiin koreihin. Mieleisen kaapiston/hyllykön löytäminen kun vaan on niin vaikeaa...

Mutta niin ne kammotukset. Ensimmäisenä olkoot olohuoneen seinä. Ensinnäkin en pidä olohuoneen tapetista enkä valkoisesta väristäkään. Jos joskus saan oman kodin vannon, että siellä ei ole yhtään puhtaan valkoista seinää. Korkeintaan vessassa. Mutta koska asumani koti on jonkun toisen omistama ja väliaikainen, pitää väriä sietää.

Seinän tyhjyyttä ei tarvitsi. Olen asunut tässä asunnossa pian kolme vuotta. Se on pisin aika sitten vanhempien kodista muuttamisen. Aina ennen minulla oli huono tuuri päätyä asumaan yllättäen juuri pian putkiremppaan tai julkisivurempaan tai johonkin muuhun viheliäiseen remppaan meneviä asuntoja, mistä syystä muutin noin vuoden välein paikasta toiseen. Kun muutin tähän, en varmaan puoleen vuoteen uskaltanut laittaa mitään seinille. Tuntui, että jos saan kodin valmiiksi, joudun taas muuttamaan. Nyt seinille on tullut paljon lapsen taidetta ja hieman jotain muutakin, mutta tuo olohuoneen seinä hohtaa yhä tyhjyyttään.

Toinen olohuoneessa ärsyttävä asia on lapsen joka puolella lojuvat lelut. Koetan selittää itselleni, että ne kuuluvat asiaan, mutta silti olisi joskus kivaa päästä huoneen poikki astumatta jonkun pienen tavaran päälle. Se joku hyllykkö vois tulla vaikka tähän.

Toinen kammotus on eteinen. Jos olohuoneessa on tyhjää, niin täällä ei ole. Oikeastaan ihmettelen, miksi tuo kaikki roina onkin kerääntynyt pienimpään sopukkaan asunnossamme. Lastenvaunuja emme juuri koskaan enää käytä, lapsen pyörää näin talvella vielä vähemmän. Ne kun jaksaisi viedä kellariin, niin jo alkaisi tuossakin sopukassa olemaan enemmän tilaa. Harmi vaan se kellarikin on samannäköinen. Sieltä joutaisi eteen päin ainakin lasten vanna, yhdet lastenvaunut ja kasa pieniä vaatteita. Jos joku kaipaa, niin heti ottamaan minuun yhteyttä!

Taistoon kulttuuritoiminnan säilyttämiseksi

2008-11-23T23:57:00.003+02:00

Kotokaupungissani ollaan innokkaasti säästämässä rahaa kaikesta mahdollisesta. Tällä hetkellä väristyksiä on aiheuttanut kaupungin halu vetää pois rahoituksensa osalta kulttuuritoimijoista eli kulttuuriosuuskunta G-voimalta ja tanssin aluekeskus Roudalta.

Ihmetyttää tämä lyhytkatseinen politikointi. Samaan aikaan kun puhutaan siitä, kuinka nuorilla on paha olla ja heidän jaksamistaan pitäisi tukea entistä enemmän, koetetaan kaupungissani säästää juuri sellaisesta kohteesta, joka omalta osaltaan ennaltaehkäisee sekä auttaa purkamaan nuorten pahoinvointia.

Esimerkiksi Routa sai Suomen Kulttuurirahastolta hankerahoituksen Kainuussa toteutettavaan Ydin hankkeeseen, jonka "tavoitteena on vahvistaa nuorten kokonaisvaltaista kasvua, edistää nuorten hyvinvointia, tukea toiset huomioon ottavia käyttäytymismuotoja ja toimintatapoja sekä nuorten sosiaalisten avujen kehittymistä. Erityisen tärkeää on nuoren kokonaisvaltainen kohtaaminen ja ihmisyyden arvostaminen. " Ydin hanke on alkanut toimimaan loistavasti ja saanut jo julkisuutta valtakunnan televisiossakin.

Myös G-voiman toiminta on monipuolista ja pitää sisällään mm. Kajaanin harrastajateatterin, joka on yksi arvostetuimpia harrastelijateatteriryhmiä Suomessa.

Molemmat toimijat ovat olleet mukana tekemässä myös aiemminkin postaamaani Kekri-juhlaa, joka sai tuhansittain kaupunkilaisia kokoontumaan yhteen. Moista yhteisöllisyyttä ei markkinakadun ja runoviikon lisäksi tässä kaupungissa usein kohtaakaan.

Vaikka Routa ja G-voima ovatkin saaneet kaupungin ulkopuolista rahoitusta, niiden ehtona on kaupungin pysyvä tuki. Jos tuki vedetään pois, toiminta uhkaa loppua kokonaan!

Vetoankin kaikkia kulttuurista kiinnostuneita kotipaikkakunnasta riippumatta tukemaan taistoa kulttuuritoiminnan säilyttämiseksi Kajaanissa kirjoittamalla nimensä adressiin:

http://www.adressit.com/kajaanikulttuuri

Kiitos!

Keskustelua

2008-11-22T08:28:00.005+02:00

- Äiti ajattelee.
- Niin ajattelen.
- Mitä äiti ajattelee?
- No äiti ajattelee, että syötköhän sinä aamupuuron vai et.
- Syön. Mitä muuta äiti ajattelee?
- No äiti ajattelee, että minä rakastan sinua tosi paljon.
- Ketä muuta äiti rakastaa?
- No Ulpua ja mummia ja ukkia.
- Minäkin rakastan.

- Äiti, sinä olet aikuinen.
- Niin ja sinä olet lapsi.
- En minä ole lapsi, minä olen iso tyttö. Onko äiti iso tyttö?
- No on kai se äiti iso tyttö.

Mummolan kätköistä löytyi loppuraskausaikana tehty suherrus. Siinä tyär on vasta tulollaan.

Oma napa

2008-11-19T08:26:00.004+02:00

-Kato äiti mitä täällä on?
- No katsos, sehän on napa. Mistäs se löytyi?
- Se löytyi tuosta lattialta, minä pistin sen siitä oikeaan paikkaan takaisin.

Sumuista haparointia

2008-11-17T20:35:00.004+02:00

Syksyn aikana elossa on tapahtunut paljon isoja muutoksia, joita olen koettanut jäsentää sisäisessä maailmassani. Olo on suurimman osan aikaa kuin haparoisi eteenpäin sumussa, järjen ja tunteiden taistellessa toisiaan vastaan. Tasapainoa etsiessä tuntuu kuitenkin löytyvän paljon ajatuksia, myös muusta maailmasta.

Tosin ulkopuolisenkin maailman uutiset aiheuttavat hämmennystä ja ärtymystä. Viime aikoina ilmastonmuutos on vallannut alaa useammassakin uutisoinnissa. On pohdittu kuinka päästöjä saataisiin vähennettyä maailmanlaajuisesti ja paikallisesti on keskusteltu siitä kuinka se vaikuttaa maanviljelyyn ja metsätalouteen.

Jälleen kerran testasin itseäni, tällä kertaa Hesarin hiilijalanjälki-testillä. Sen mukaan minun jalanjälkeni olisi 4398 kg c02. Suurin osa tulee kulutuksesta (69%) ja ruuasta (17%). Jätteistä tuli 14%, mutta liikenne ja asuminen olivat kohdallani 0%. Tämä kai siitä syystä etten omista autoa ja kuljen pyöräillen ympäri vuoden ja koska käytän vihreää sähköä.

Tajuan, että Suomen mittakaavassa tulokseni on varmaan yksilöä kohden aika pieni, mutta silti se tuntuu isolle. Etenkin kun en koe tekeväni paljoakaan vähentääkseni jalanjälkeäni. Ehkä olen vaan niin köyhä, että olen tehnyt ekologiset ratkaisut huomaamattani. Jos minä olisin rikkaampi, matkustelisinko enemmän lentokoneella? Tai omistaisinko auton? Tai ostaisinko aina vaatteeni uusina? No en varmaan. Mutta luulen, että moni jolla on rahaa, tekee niin koska se on muka helpompaa. Itse tosin olen sitä mieltä, esimerkiksi matkustamisessa hitaus on valttia. Hellästi ainakin muistelen mielenkiintoisia kohtaamisia junamatkoilla tai liftireissuilla Euroopassa erotuksena johonkin puolen tunnin lentomatkaan pisteestä A pisteeseen B. Ja määränpäässäkin saapumisen ilo oli suurempi mitä kauemmin oli matkaa saanut tehdä.

Mistä ajatus juokseekin jo seuraavaan eli ihmisten kiireen ihmettelyyn. Tuntuu että maailma on täynnä velvoitteita, joita pitää toteuttaa ja mitä nopeammin, sitä parempi. Siinä ohessa unohtuu juuri ne kaikki pienet tärkeät asiat, joita hitaammin edetessä saa kokea.

Pientä taustatukea ajatuksilleni sain kun luin joku vuosi sitten Carl Honorén kirjaa In praise of slow, joka kertoo Slow movementistä eli vapaasti suomennettuna Hitaasta liikkeestä. (Anteeksi Outi, sulla oli varmasti tähän parempi termi.) Slow vastustaa vallalla olevaa käsitystä siitä, kuinka nopeampi on parempaa ja kehottaa löytämään oikean rytmin tehdä asioita. Ajatuksena ei siis ole hidastelu vaan kehottaa pohtimaan kuinka yksilö voi kontrolloida aikaa niin että oma elämänlaatu paranee, eikä antaa ajan kontrolloida elämää.

Ennen lapsen syntymää minäkin koin olevani osa tuota kilpajuoksua, mutta sitten muutin pääkaupungista pohjoisempaan ja elo hidastui, kenties jopa vähän liikaa. Se on tuonut eteen uuden tavan ajatella ihmissuhteista ja siitä mikä elämässä on todella tärkeää. Silti yhäkin aika puskee päälle ja koettaa rajoittaa tärkeimpiä asioita elämässäni. Ja aika ajoin huomaan lähteneeni taas kilpajuoksuun mukaan.

Viime viikolla, lapseni sairastellessa, muistelin kotiäidin aikaa. Neljän seinän sisällä vietetyt päivät saimme täytettyä hyvin keskittymällä paljon toisiimme, mutta sopivassa suhteessa myös itseemme. Leikkejä jaksoi kehitellä eteenpäin ja oleminen oli muutakin kuin lapsen perushoitoa ja kodin ylläpitoa. Hieman jopa haikailin mennyttä aikaa ja sitä kuinka yksinkertaiselle arki kotona ollessa tuntui. Nyt vaan etsitään tasapainoa kaiken ajan määreiden keskellä.

Onneksi sentään olen oppinut jotain lähivuosina. Itseään voi armahtaa. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä täydellisesti (tai ainakin tekemistä voi siirtää yllättävän pitkään.) Aikaa voi siis todella kontrolloida asettamalla elämän osaset tärkeysjärjestykseen ja antamalla laatuaikaa eniten siellä yläpäässä oleville asioille ja tehden vähäisemmät asiat mahdollisimman hyvin niille annetulla ajalla. Aina toteutus ei ehkä ole täydellistä, mutta ainakin elo on onnellisempaa ja rauhallisempaa.

Tosin opeteltavaa yhä on. Vaikkapa että oppisi olemaan jaarittelematta väsyneenä assosiaatiolla syntynyttä ajatuksenjuoksua blogiin ja päätyisi sen sijaan ajoissa nukkumaan.

Äitikin saa levätä

2008-11-12T22:22:00.003+02:00

Pari päivää on kulunut turvallisesti neljän seinän sisällä lapsen kärsiessä vatsapöpöstä. Se on ollut hyvää lepoilua myös minulle pois arjen kiireistä. Ylikierroksilla kyllä kävinkin, joten pakollinen hidastus taisi tulla juuri oikeaan aikaan.

Käsitöitä on syntynyt leikkien ohessa ja lapsosen maalatessa tein minäkin muutamia hahmotelmia paperille.

Ah, odottelen jo joululomaa, jolloin voisin jatkaa laiskottelua kotosalla.

Vapaapudotusta

2008-11-10T21:00:00.004+02:00

Viime aikoina elämä on tuntunut aikamoiselle vapaapudotukselle. Silloin on hyvä pitää mielessä ystäväni syntymäpäiväkorttiin kirjoittama ajatus:

"Mikään ei ole niin tärkeää
kuin puutarhanhoito
- Eikä sekään ole
NIIN tärkeää."

Kirjan sain vuosi sitten samaisen kortin yhteydessä ystäväiseltäni ja vihdoin uskalsin ottaa sen käyttöön. Piirrustusvimma alkoi kutittelemaan ja taskuun sopiva pikku kirja on juuri sopiva luonnoksia varten. Kirja taitaa muuten olla Gudrun Sjödénin käsialaa.

Piirrustuksen lause on Eddie Vedderin levyltä Into the Wild (elokuvan säveliä) ja laulun sanat Long Nights biisistä, joka on levyltä tämän hetkinen suosikkini. Eiköhän sitä aina putoa kuitenkin turvallisesti alas saakka...

Arki ainakin menee yhäkin perusasioiden parissa. Alla tyttäreni (2v 8kk) kuvaamana aamupalahetkemme. Kamerana toimi kännykkä, mistä johtuen sävytykset aika omalaatuiset.

Breakfast
photos by my daughter
(2years and 8months)

Kuinka monella nimellä

2008-11-08T08:23:00.008+02:00

voi rakastaan kutsua?

Kullannuppu Nuppunen

Hömppäiitu Iitulainen
Mussukka
Höpönassu
Vimpulainen
Vimpula Pimpula Paimenpoika
Nöppönen
Nötti Nöttinen
Kirppu
Kippurahäntä
Äidin armas kippuravarvas
Iitu
Iinuzkaja pikkuinen
Muru, Rakas, Kulta ihanainen

How many ways can you describe your love?

Kekri

2008-11-01T20:49:00.007+02:00

Kekri
Pakanallista laulantaa ja torvien törähtelyä
Tanssia veden yllä
Tulella ratsastavia hahmoja

Aikuiset ja lapset, vanhat ja nuoret
Yhteisöllisyyttä pienen kaupungin keskellä.
Kaikkiaan oikein nautinnollinen ilta lumisessa maisemassa

Päivä kääntyy valkeaan

2008-10-31T11:50:00.004+02:00

Aamulla pyöräilin mustassa maailmassa töihin.
Jotain pientä satoi nenälle matkalla.
Neljässä tunnissa maailma kääriytyi valkeaan peittoon.
Lunta lunta lunta!!!!
En pysty lopettamaan haltioitunutta kikattelua.
Tälläisiä päiviä on vain kerran vuodessa.
Kun saa nauttia ensilumen ihanuudesta!

Kissa vieköön!

2008-10-30T20:49:00.004+02:00

Tai toivottavasti ei kuitenkaan. Ainakaan loppuja hahtuviani.

Että hän osaakin olla sinnikäs. Saatuani hahtuvat tuliaisiksi Tallinnasta, kissa haistoi heti lampaan tuoksun ja tarrasi kiinni. Pistin hahtuvat pussiin, sitten lankakoriin ja päälle vielä ison painavan viltin. Ja eipä aikaakaan kun huomasin hänen taas vainunneen herkkunsa. Viltti oli rytätty, pussi oli revitty ja puolet hahtuvakiekosta kaivettu esiin pussin kätköistä.

No minkäs teet. Jos asuisimme maalla lampaiden kanssa, tietäisi kyllä mistä kissan löytäisi. Lampaan kainalosta nukkumasta. Semmoinen se on ollut pennusta asti. Suurinta iloa oli kun joskus levitin vasta kerityt villat kankaan päälle lattialle ja hän sai kiehnätä niissä. Maatiaiskissalla on omat tapansa.

Enpä tiedä iskikö hälle joku syyllisyys tästä koska muutaman päivän päästä löysin hänet täältä

Onneksi sentään olen vegaani, joten kissapaistia emme syöneet päivälliseksi. Sitä paitsi, kuka mun kyljessäni öisin nukkuisi lämpöpatterina, jos ei hän. Ulpu neitokainen.

Teatteri kohtaa todellisuuden

2008-10-20T07:48:00.003+03:00

RITVA : Kakskytviis vuotta mä oon tehny tätä työtä. Että jos tän viikon vielä jaksaa ni sitte, jos kesään vielä jaksaa ni sitte. Mikä se on se sitte? Entä jos sitä ei ole olemassakaan? Jos ei koskaan tulekaan mitään toisenlaista, aina vain tätä samaa. Päivät vierii ohi ku junan vaunut, ja minä en pääse kyytiin.

Tämä on ote Anna Krogeruksen näytelmästä Kuin ensimmäistä päivää. Tarina kertoo Ritva nimisestä perushoitajasta Kainuulaisessa hoitokodissa. Ritva joustaa ja joustaa muiden vaatimusten edessä unohtaen itsensä ja omat tarpeensa.

"Näytelmä kertoo siitä, miten tämän päivän työelämä, erityisesti kurjistuvalla hoitoalalla, imee vastuuntuntoisesta ja kiltistä ihmisestä kaiken irti, ja pahimmassa tapauksessa heittää tämän sitten menemään, nuoren ja koulutetun tykinruuan tieltä."

Minulle näytelmä kertoi myös tästä ajasta, jossa ihmiset ovat hukassa iästä ja elämäntilanteesta huolimatta. Olitpa nuori, keski-ikäinen tai vanhus, joudut aina kohtaamaan määreitä ja vaatimuksia, joiden mukaan sinun tulisi elää. On vaikeaa löytää omaa polkua, kun yhteiskunnassa on vallalla jo valmiit mallit, joihin tulisi osata hakeutua ja joissa tulisi olla tyytyväinen osaansa.

Entä jos ei osaa? Tai koe oloaan hyväksi siinä muotissa, johon sinut on määritetty? Kuinka ihminen löytää omat rajansa ja uskaltaa pitää niistä kiinni? Elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan.

Näytelmä oli vaikuttava ajankohtaisuudellaan ja herätti ajatuksia länsimaissa vallalla olevista malleista ja pienestä ihmisestä niiden pyörteissä. Suosittelen lämpimästi käymään katsomassa näytelmän vielä kun on mahdollista. Paljoa ei ole aikaa. 31.10.2008 näytös poistuu Kajaanin kaupunginteatterin lavalta. Tullakseen joskus vielä jonkun toisen ohjaamaksi ja toisten näyttelijöiden näyttelemäksi luulen.

Oi autuutta

2008-10-15T20:46:00.003+03:00

Oi mitä autuutta olisi olla vanha. Ajattelin joskus. Mutta onko vanhuus pelkkää autuutta? Kun ei enää muistakaan kaikenlaista, niin yhtä äkkiä huomaa putoavansa tästä yhteiskunnasta hieman sivuun. Jotenkin ei jaksakaan pysyä vauhdissa. Tai vaikka yrittäisi, ei siinä edes onnistu. Ihmiset ympärillä alkavat näyttämään oudolle, samoin paikat ja tavarat sekä kaikenlaiset arkiset asiat. Sitä huolehtii kaikenlaisesta mikä ennen on täyttänyt elämän. Työ, perhe, lasten hoitaminen, raha... On levoton, koska ei osaa pysähtyä vaan on tarve ylläpitää kiirettä, joka joskus määritti elämää.

Ja sitten eteen tulevat ystävälliset kasvot, jotka sanovat: Älä huolehdi. Kaikki on jo järjestetty puolestasi. Saat nauttia nyt elämästä. Ei tarvitse muuta kuin olla ja öllötellä. Syödä ja levätä. Tuumailla.

Tällä viikolla olen koettanut olla nuo ystävälliset kasvot. Ja lämmin kosketus. Naururyppyjen esiintuoja ja auttaja hädässä.

Olen koettanut muistuttaa itselleni, ettei mihinkään ole kiire. Ikäihmisten kanssa kaikki ottaa aikansa. Ja näin pitää ollakin. Aina pitää olla aikaa kuunnella, vastata, kertoa mitä on tekemässä. On aikaa odottaa kärsivällisesti ja toistaa yhä uudestaan ja uudestaan samoja asioita. On aikaa olla läsnä.

Samalla mieleen putkahtelee ajatuksia siitä miten minä haluaisin tulla hoidetuksi vanhuksena. Ainakin muutama asia on varmaa. Jalassa pitää olla hahtuvasta tehdyt villasukat ja vaippahousuina kestovaipat. Ja ympärillä ystävällisiä ihmisiä, joilla on aikaa ja halua olla läsnä huumoria unohtamatta.

Mieleen on myös virinnyt yksi unelma. Ekologinen vanhainkoti. Olisikohan se mahdollista? Kuka lähtee mukaan?!?!

Ekologinen jalanjälki tai jotain sinne päin

2008-10-11T22:51:00.004+03:00

Ensin huomasin Minjan kirjoittaneen muutenkin tällä viikolla kotonamme esillä olleesta keskustelun aiheesta eli ekologisesta jalan jäljestä. Myös Violet oli antanut äänensä ja herättänyt oikein villiä keskustelua aiheesta. Puolesta ja vastaan. Kuinka elää sen synnin kanssa, että jokainen meistä kuluttaa tätä palloa jo pelkällä olemassaolollaan.

Koska kotonamme käyty keskustelu on mennyt akselilla realisti vastaan idealisti, ajattelin koettaa selvittää mikä se minun, realistin ekologinen jalanjälki on. Heti ensi tuumaan on kyllä todettava, että mittareita oli aika paljon ja hyvin erilaisia. Ja niin olivat tuloksetkin.

Ensimmäinen, ekotallaajan testi näytti minun kuluttavan 1.4 maapallon verran.

Toinen testi (http://www.mec.ca/Apps/ecoCalc/ecoCalc.jsp) näytti minun kuluttavan 2,43 maapallon verran.

Turun amk:n testin mukaan kulutin vaan 0,5 palloa.

Pakko myöntää että näitä tehdessä ei kyllä noilla tuloksilla paljoa viisastu. Mutta se mihin testailu puolestaan kenties vaikuttaa, on ajatusten herättäminen. Että alkaa kyseenalaistamaan miten ja millä tavoin tekee omia ratkaisujaan ja kuinka ne vaikuttavat luontoon. Jos jokainen meistä alkaisi pohtia päättäjistä alkaen ratkaisuja luonnon suojelemiseksi, niin varmasti saisimme ainakin lisäaikaa kehittellä ekologisempia vaihtoehtoja kaikelle kansalle.

En kuitenkaan ala idealistiksi. Olen realisti, myönnän sen yhä. Uskon, että ruohonjuuritason pyrkimyksillä voi kantaa kortensa kekoon, mutta en ala syylistämään itseäni siitä, etten pysty täydellisesti kaikkea vastuuta kantamaan.

Jatkan elämääni jätteitä lajitellen, kierrättäen, vegaanina ja todennäköisesti niin köyhänäkin, ettei matkustamallakaan tule tuhottua enempää kuin pyörän kumi aina silloin tällöin.

Mutta koska aina voi koettaa parantaa, niin lupaan vetää sähkölaitteista töpseleitä irti seinästä ihan vaan energian säästöviikon kunniaksikin. Sitä paitsi se sähkön jatkuva sirinä suoraan sanoen ketuttaa minua... Olisikin paikka, jossa siitä pääsisi täysin eroon.

Hirmuinen mörkö

2008-10-11T10:10:00.002+03:00

Hirmuinen mörkö oli ilmestynyt päiväkotiin. Tuntuu, että se taisi seurata minua kotiin. Mitenkähän siitä pääsisi eroon? Tai olisikohan keinoja kesyttää hänet?

11 yksityiskohtaa

2008-10-07T17:05:00.004+03:00

Viime aikoina on ollut sanat kadoksissa. Tähän on syynsä ja ehkä jossain vaiheessa saan kirjoitettua siitä. Maijjan blogissa huomasin blogeja kiertäneen 11 yksityiskohtaa ja tämä herätti fiiliksen tarttua näppiksiin. Tässäpä 11 pikkuasiaa tämänhetkisestä elosta.

1. Vaatekauppa

Omat vaatteet tulee suurimmaksi osaksi hankittua kirppiksiltä ja sieltä sun täältä missä jotain mukavaa ja sopivan hintaista sattuu silmään. Gudrun Sjödenin vaatteista tykkään myös todella paljon ja syksyllä olenkin tykännyt kietoutua Gudrunin luomaan takkiin. Jos olisin rikkaampi, ostaisin enemmän. Ruskovillasta tykkään myös!

2. Huonekalukauppa

Harvemmin tulee käytyä. Kierrätyskeskus ja realisointikeskus sekä jälkeen jääneiden tavaroiden kerääminen taitavat olla se mun juttu.

3. Makeat jutut

Halva juuri nyt. Tyttären suukot on kans aika makeita!

4. Kaupunki

Nyt se olisi Helsinki, jossa haluaisin olla halaamassa eräitä suuren menetyksen kokeneita ystäviä.

Ja kaipaan mä sieltä myös kulttuuria, jota täällä on liian vähän.

5. Juoma

Teetä. Semmoisenaan.

6. Musiikki

Madredeus ja fado on kestoihastuksen kohteena. Nyt tykkään kovasti uudesta Emma Salokoskesta, vanhastakin olen kyllä pitänyt kovasti. Kuunnella voi täällä.

Eddie Vedderin tuotannosta tykkään kovasti ja odotan jo innolla uusinta tuotantoa häneltä.

Muusta musiikkimausta kautta aikain löytyy osviittaa toisaalla.

7. Tv-sarjat

En oikein ehdi nykyään katsomaan mitään aktiivisesti. Lostia seurasin tiiviisti. Nykyään katson varmaan eniten säännöllisesti pikku kakkosta.

8. Elokuva

Ah, tykkään niin monista. Kassovitzin: Viha oli vaikuttava niin sisällöllisesti kuin teknisesti. Viimeisin elokuvakerhon kuva Into the Wild sai aikaan paljon keskustelua. Kiintoisa tositarina taustalla. Suosittelen tutustumaan Traileri, yksi arvostelu monista, Christopher Johnson McCandless todellinen mies tarinan takana.

9. Kuntoilu

Pyöräily, uintia lähinnä lasten altaassa lojuen, kävely

10. Kakkuset

Onnistuneet vegaaniset. Niitä vaan saa liian harvoin...

11. Kahvi

En tykkää lainkaan

Valoa pimeään

2008-10-04T22:43:00.002+03:00

Tarvikkeet:

Lasisia vauvansosepurkkeja pestyinä, lautasliinoja, silkkipaperia, tapettiliisteriä

Revimme paperia sopivan pieniksi paloiksi.

Tytär liisteröi pensselillä lasipurkin ulkopuolta ja sen jälkeen painoi siihen paperinpaloja

Paperit tasoiteltiin sormin sivelemällä

ja lopuksi pensselöimällä ohut liisterikerros päälle.

Kuivatettiin.

Laitettiin sisään kynttilä ja ihailtiin.

Helppo tehdä pienenkin askartelijan kanssa.
Ei haittaa vaikka liisteriä menisi hulvattomat määrät.
Kuivuessaan liisteri muuttuu näkymättömäksi.
Eikä tekemiseen kulu liikaa aikaa.